Tätäkin tapahtui vuonna 2013

* Filippiinit meni tuusan nuusaksi, mutta Suomessa eniten ihmisiä surmaava säätila on lämmin ja kaunis kesäsää, viinaan lantrattuna.

* Bostonin pommimiehen kiinni saamisen jälkeen amerikkalaiset kokoontuivat toreille niin kuin olisivat voittaneet ampumajuoksun maailmanmestaruuden.

* Snowdenin jäljissä pieni Etelä-Amerikan valtio Ecuador tarjosi Yhdysvalloille 23 miljoonaa dollaria ihmisoikeuskoulutukseen, jotta myös USA:ssa opittaisiin välttämään kidutusta ja yksityisyyden loukkaamista.

* Ennen sai kaikki laitteet sanomalla sanan "Philips" ja nyt enää partakoneen.

* Alppilalainen opettaja loi rähjäämisellään omatekoisen ongelman ja sitten ratkaisi sen niskaperseotteella. Joidenkuiden mielestä hän on sankari.

* Moukarinheiton tulostuspalvelu viivyttää lopullista mitalijakoa. Pissakokeen tuoreimpien diagnoosien jälkeen Olli-Pekka Karjalaiselle luvattiin EM-kulta seitsemän vuotta heittojen jälkeen.

* Suomalaisilla turisteilla on ollut koettelemuksia. Thaimaasta tullut kone laskeutui moottorivian takia keskelle Venäjää. Odottamista oli liikaa. Ruoka oli huonoa. Nukkuma-alusta oli kova. Teneriffan piinana oli viettää lomakohteessa kaksi matkatoimiston järjestämää ylimääräistä hotelliyötä.

* Helsinki-Vantaan alakerrassa lounas maksoi 14,50 euroa. Lisäksi olisi pitänyt kantaa omat astiat pois. En nyt sentään.

* Yksi tunti riitti siihen, että saatiin 60 vapaaehtoista keskellä yötä etsimään hukassa ollutta pappaa. Pappa löytyi.

* Vuonna 2013 tuli kuluneeksi noin 13,7 miljardia vuotta siitä, kun Jumala pamautti maailmankaikkeuden alkuun. Auringolle on luvattu aikaa viisi miljardia vuotta.

* Suomalaiset tinkivät mieluiten naapurin eduista. Yli puolet kansalaisista kannattaa rakennemuutoksia, jos ne eivät kohdistu omiin etuihin.

* Uusia viiden euron rahoja luultiin kaupan kassalla väärennöksiksi: "Mutta kun niistä ei ollu mitää just niillä sivustoilla joilla mä käyn."

* Hautajaissaattueen nähdessään mopopoika ei kääntänyt kaasukahvaa, vaan sammutti moottorin ja jäi odottamaan.

* Lehden mukaan Panu Rajala veti kirjaston täyteen, kun 66 kuulijaa oli tullut paikalle. Kun sama määrä ihmisiä oli sunnuntaina kirkossa, kukaan ei kirjoittanut mitään.

* Nuoret innostuivat pelaamaan kännykkäpeliä, jossa sormella naputellaan kännykän näytöllä olevaa munaa miljoona (1 000 000) kertaa.

* Romanialainen meppi Dumitru Zamfirescu on aina äänestänyt "kyllä" EU-parlamentissa, lokakuuhun mennessä 541 kertaa.

Jälkikirjoitus: 24 makua antavaa kirjaa

Jonkin päähänpälkähdyksen vuoksi rupesin viime vuonna tekemään eräänlaista joulukalenteria. Julkaisin erilaisia listoja, joita olin ajankulukseni kirjoitellut pitkästyttävissä tilaisuuksissa. Listani liittyivät jouluun lähinnä niin, että listoja oli kaksikymmentä neljä.

Rupesin miettimään, voisinko tehdä tänäkin vuonna jotain samanlaista, koska kalenterin kirjoittaminen oli mukavaa puuhaa. Pian aiheeksi nousivat hyvät kirjat, mutta aivan erityisellä tavalla käsiteltyinä. En halunnut koota lukemieni kirjojen parhaimmistoa. Sen sijaan tavoitteenani oli sekalainen valikoima.Siinä olisi laatua mutta myös ominaisuuksia, joista voi ylipäänsä kirjoittaa; kaikista hyvistä kirjoistahan ei voi.

Aluksi tyhjensin hyllyäni olohuoneen lattialle. Kaikista poimimistani kirjoista en lopulta kirjoittanut. Tiesin heti, että kirjoittamisen aikana listani eläisi. Valituiksi tulisi teoksia, jotka yllättäisivät myös itseni.

Mielessäni oli myös Nerudan epäpuhtaan runouden malli. Joukossa pitäisi olla jotain kaikkien tunnustamia klassikoita, mutta myös jokunen kokonaan unohdettu kirja ja pari kirjaa, joiden mukana oloa joidenkuiden lukijoiden olisi vaikea ymmärtää. Markus Mörttinen ehdotti, että ottaisin listalleni yhden huonon kirjan. Sen vuoksi sinne päätyi Hermann Hessen Arosusi. Tosin en pidä sitä varsinaisesti huonona kirjana. En vain kykene sitä enää lukemaan, koska se liittyy elämänvaiheeseen, joka on peruuttamattomasti takana.

Joulun lopulla huomaan, että listallani on Tolstoin Sotaa ja rauhaa, Juoppohullun päiväkirjaa ja Matteuksen evankeliumia. Mukana ei ole kahta suurta suosikkiani, Kafkaa ja Hemingwayta, ehkä juuri sen takia, etten halunnut tehdä top 24:ää. Väinö Linna jäi pois, koska hänet tuntevat kaikki.

Meksikoon liittyviä teoksia on peräti kaksi, mutta se on sattumaa: olen käynyt kahdesti Meksikossa, mutta siitä huolimatta se ei ole minulle erityisen tärkeä maa. Toisin on eteläisemmän Amerikan ja Andien laita. Mukana on melko paljon lyhytproosaa, koska siitä saa poimituksi sitaatteja helpommin kuin laveista romaaneista.

Sarja aloittanut Pamukin vaikuttava romaani Lumi tuli valituksi ennen muuta sen takia, että muistoissani sen lukeminen ajoittuu erääseen lumettomaan joulukuuhun. Kristuksen syntymäjuhla vaikutti pariin loppupään valintaan, mutta muuten lista ei liity tähän elämäämme vuodenaikaan.

Viimeisimmät blogikirjoitukseni olivat hieman pitempiä kuin ensimmäiset. Vasta matkan varrella minulle selvisi näiden tekstieni luonne.

Kiinnostava sattuma on se, että Heinrich Böllin yhteydessä mainitsemani elokuva Good bye Lenin tuli joulunpyhinä televisiosta. Elokuvakriitikoiden kirjallinen sivistys ei ole riittänyt siihen, että he olisivat olleet perillä filmin taustalla olevasta Böllin tekstistä.

Listaan vielä kirjani tähän. Kaikista on linkki teosta käsitelleeseen blogikirjoitukseen.

Orhan Pamuk: Lumi

Lauri Viita: Moreeni

Panu Räty: XYZ

Milan Kundera: Kiireettömyys

Juan Rulfo: Tasanko liekeissä

Pentti Haanpää: Jutut

Nick Hornby: Hornankattila

Antti Hyry: Aitta

Hermann Hesse: Arosusi.

Frédéric Beigbeder: 24,99 €

Aisopoksen tarinoita

Leo Tolstoi: Sota ja rauha

Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja

Papalagit

Hubert Selby: Päätepysäkki Brooklyn

Matti Pulkkinen: Romaanihenkilön kuolema

Juhani Aho: Kevät ja takatalvi

Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta

Risto Saarinen: Jeesus Jokisen tapaus

Manuel Scorza: Garabombo, näkymätön mies

B. Traven: Hallitus

Heinrich Böll: Tohtori Murken kootut tauot

Fjodor Dostojevski: Karamazovin veljekset 

Pentti Saarikoski (suom.) Evankeliumi Matteuksen mukaan

Avioliittosopimuksen purku kaikessa hiljaisuudessa (24/24)

Jeesus Kristus tuli maailmaan näin. Hänen äitinsä Maria oli annettu vaimoksi Joosefille, mutta jo ennen kuin he olivat muuttaneet yhteen, huomattiin Marian olevan selittämättömästä syystä raskaana.

Kirjailija Pentti Saarikoski on 1960-luvun radikalismin huomattavimpia nimiä. Vaikka Saarikoski ajautui välirikkoon kirkon kanssa, hänen kiinnostuksensa siihen ja Raamattuun ei sammunut. Italialaisen ohjaajan Pier Paolo Pasolinin innoittamana hän ryhtyi suomentamaan Matteuksen evankeliumia. 

Hän sanoi käännöksensä esipuheessa, että hänellä ei ollut mitään muuta pyrkimystä kuin kirjoittaa hyvää proosaa. Tulos oli kiehtova ja samalla ongelmallinen. Saarikoskea tutkineen Pekka Tarkan mukaan käännös tuotti muutaman nasevan oivalluksen, mutta myös ison määrän kummallisuuksia.

Joka tapauksessa Saarikosken työ pani vauhtia Raamatun käännöstyöhön. Professori Heikki Räisäsen mukaan pitkät jaksot Saarikosken suomennosta olisi voitu sellaisenaan hyväksyä uuden Kirkkoraamatun pohjaksi. Vuonna 1992 ilmestyneessä Raamatussa Saarikosken vaikutusta ei kuitenkaan voinut juuri havaita. Tarkka epäilee, että Saarikosken ansiosta "ryöstöstä" oli tullut "riisto". Myös Saarikosken version lause Joosefista, joka "aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa", kelpasi sellaisenaan uuteen Kirkkoraamattuun.

Kun uusi raamatunsuomennos oli tekeillä, Saarikoski otti yhteyttä arkkipiispa Mikko Juvaan ja kertoi olevansa "valmis käymään tehtävään". Saarikoski halusi kääntää ennen muuta Matteuksen evankeliumin ja Ilmestyskirjan. Muutaman vuoden takaisen leikillisyyden ja jopa pilkkamielen hän sanoi sivuuttaneensa ja tahtoi nyt kääntää Jeesuksen sanoja "vilpittömästi ja oikein". Lopulta Saarikosken osallistuminen kaatui käytännön ongelmiin, ennen muuta käännöskomitean säännöllisiin kokouksiin

Pentti Saarikoski (suom.) Evankeliumi Matteuksen mukaan

Erehtyneet ovat lähimpänä totuutta (23/24)

Muista erityisesti, että sinä et voi olla kenenkään tuomarina. Sillä ei voi olla maan päällä rikollisen tuomarina ennen kuin tämä tuomari itse tunnustaa olevansa aivan samanlainen rikollinen kuin sekin, joka seisoo hänen edessään, ja että kenties ennen muita juuri itse onkin syyllinen hänen edessään seisovan rikokseen.

Joku lukijani on kenties jo ihmetellyt, missä viipyy Dostojevski. Hän liittyy sarjaani suuren juhlan kynnyksellä, aatonaattona. En voi jättää häntä listoiltani pois, olenhan tullut Dostojevskiin hieman samalla tavoin kuin joku toinen on tullut uskoon.

Yllä oleva sitaatti on Karamazovin veljeksistä munkki-isä Zosiman ajatuksia, joita hän puhuu kuolemansa edellä. Alkuaan tarkoitukseni oli löytää tähän blogikirjoitukseen aivan toinen lainaus, mutta se ei osunut haravaani, joten oli otettava jotain muuta. Sittenkin oli valinnan varaa, sillä Zosiman pitkissä puheissa Dostojevski vyöryttää esille kaiken sen viisauden, jonka hän on ikinä nähnyt kristillisessä opetuksessa.

Isä Zosima on joululukemista parhaimmillaan. 

Samalla on muistettava, että Dostojevski ei milloinkaan allekirjoita romaanihenkilöidensä ajatuksia. Hänen romaaneistaan ei voi poimia yksittäisiä aforismeja. Myös ihannoitu Zosima tulee kirjassa kumotuksi, sillä Dostojevskin maailmassa totuus ei ole tämä ajatus tai tuo ajatus, vaan alituinen liike, uudelleen ajatteleminen, pyrkimys oman itsensä ja omien turvapaikkojensa kumoamiseen.

Jos joku luulee päässeensä lopulliseen totuuteen, hänestä voi olla varma, että ainakaan hän ei siellä ole. Lähimpänä totuutta ihminen on juuri silloin, kun aavistaa erehtyneensä eikä vielä lainkaan tiedä, mihin suuntaan olisi viisasta kulkea.

Karamazovin veljekset on Dostojevskin pääteos, hänen sisällöltään kaikkein rikkain teoksensa. On kuvaavaa, että tavallaan se jäi kesken, sillä sen piti olla jonkinlainen johdanto hänen romaaniinsa Suuren syntisen elämä. Se jäi kirjoittamatta, sillä kuolema tuli väliin.

Fjodor Dostojevski: Karamazovin veljekset

Oispa joulu ainainen, heh (22/24)

Mutta: puolitoista vuotta on pitkä aika, se on muistettava, ja nyt oli taas jo sydänkesä, se vuodenaika, jolloin tämä leikki on sukulaisilleni vaikeinta. Haluttomasti he nakertavat helteessä rinkilöitä ja piparkakkuja, hymyilevät jäykästi itsekseen samalla kun särkevät kuivuneita pähkinöitä, kuuntelevat kääpiöiden väsymätöntä takomista ja säpsähtävät, kun punaposkinen enkeli kuiskaa heidän päittensä yli »rauha», »rauha», mutta he kestävät sen, vaikka kesäisestä asusta huolimatta hiki valuu pitkin kaulaa ja poskia ja liimaa paidan kiinni. 

Saksalaisen Nobel-kirjailijan Heinrich Böllin novelli on antanut aiheen vuonna 2003 Euroopan parhaaksi elokuvaksi valitulle saksalaisfilmille Good bye Lenin.

Elokuva kertoo DDR:n ihannointiin juuttuneesta mummosta, joka oli ollut sairaalassa tajuttomana Berliinin muurin sortumisen aikaan. Hänen läheisensä halusivat suojella vanhaa ihmistä siltä järkytykseltä, ettei DDR:ää enää ollut. Äiti ympäröitiin vanhoilla itäsaksalaisilla tuotteilla, ja televisiosta hänelle näytettiin DDR:n valeuutisia.

Alkuperäinen Heinrich Böllin novelli on nimeltään Ois joulu ainainen. Sen keskushenkilönä on höperöitynyt Milla-täti,  joka nostaa hirveän metelin, kun kuusta aletaan riisua tammikuussa.

Asiantuntijoista ei ole apua. Lopulta joku keksii, että tädille on sallittava hänen joulunviettonsa jatkuminen. Niinpä perhe rupeaa leikkimään joka ilta jouluateriaa tädin rauhallisena pitämisen nimissä. Kesä tulee, linnut laulavat ja tädin asumassa talossa vietetään yhä merkillistä jouluseremoniaa. Läheisten tasapaino alkaa järkkyä. Kyllästyneet omaiset palkkaavat joulupöytään itselleen sijaisnäyttelijöitä, ja lapset korvataan vahanukeilla. 

Joku omaisista tekee kaikkein radikaaleimman ratkaisun. Hän muuttaa kaukaiseen etelän maahan, jossa ei kasva edes kuusipuita.

Novellin loppukaan ei tarjoa helpotusta. Joulu on ainainen. 

Heinrich Böll: Tohtori Murken kootut tauot

Kirjailijaa ei ehkä ollut olemassa (21/24)

Vangin ylläpito ei maksanut don Gabrielille eikä valtiolle mitään. Vangin vaimon oli valmistettava hänen ruokansa ja tuotava se hänelle, ja jollei hänellä ollut vaimoa, hänen äitinsä tai veljensä tai jonkun muun sukulaisensa oli vastattava siitä.

Joskus kirjailija ansaitsee tulla mainituksi ennen muuta persoonansa tähden. On kirjailijoita, jotka ovat kieltämättä kiinnostavampia kuin heidän teoksensa. Viime vuosina tämä tekijän korostaminen ja hänen tuotantonsa sivuuttaminen on kuitenkin mennyt äärimmäisyyksiin saakka. 

Kaupallisessa maailmassa kirjailijan ulkonäöstä on tullut osa hänen tuotantoaan. On vaikeaa kuvitella, että Sofi Oksanen olisi Tarja Halosen näköisenä noussut nykyiseen maineeseensa. Toisaalta Tarja Halosesta olisi tuskin tullut presidenttiä, jos hän olisi näyttänyt Sofi Oksaselta.

Ulkokirjallisten markkinointikeinojen ja kaiken sofioksaslaisuuden keskellä kannattaa muistuttaa siitä, että on ollut myös B. Travenin kaltaisia kirjailijoita.

Ei nimittäin ole tietoa, kuka B. Traven oikein oli. Monesti häntä sanotaan meksikolaiseksi, kenties vuonna 1969 kuolleeksi kirjailijaksi, joka olisi alkuaan ollut joku saksalainen anarkisti. Mahdollisesti hän oli useita kirjailijoita yhdistänyt salanimi.

Kaikesta huolimatta tärkein on jäänyt eloon: hänen kirjojaan luetaan yhä. Ne kiinnostavat varsinkin lukijoita, jotka haluavat perehtyä yhteiskunnallisiin ristiriitoihin,, kuten Meksikon veriseen vallankumoukseen. Sierra Madren aarteesta on jopa tehty elokuva, jossa näytteli itse Humphrey Bogart.

B. Traven: Hallitus

Näkymätön mies (20/24)

Vankilassa hän oli oivaltanut näkymättömyytensä todellisen syyn. Häntä ei nähty, koska häntä ei haluttu nähdä. Hän oli näkymätön samalla tavoin kuin näkymättömiä olivat maakiistat, vääryydet ja valitukset.

Omien suomalaisteni jälkeen kaikkein eniten minussa sympatiaa herättänyt kansakunta on Andien intiaanit. Kun kuulen kadunkulmassa heidän rumpunsa äänen, tiedän, että sen päivän osalta aikatauluni joutuvat joustamaan. On jäätävä kuuntelemaan sitä alakulon musiikkia.

Myös Latinalaisen Amerikan kirjallisuus on jättänyt minuun ison jäljen. Syvimmin on vaikuttanut perulainen Mario Vargas Llosa, mutta yksittäisistä teoksista on nostettava esiin hänen maanmiehensä Manuel Scorzan romaani Garabombo, näkymätön mies.

Saattaisi ensin luulla, että näkymättömäksi muuttuneen Garabombon tarina olisi vain yksi esimerkki koko maanosaa leimanneesta maagisesta realismista, jossa esiintyy näkymättömiä miehiä, haamuja, enkeleitä, piruja ja elävien puolelle eksyneitä kuolleita.

Garabombon näkymättömyydellä on kuitenkin perin arkinen syy. Garabomboa ei nähdä, koska hän on niin köyhä. Täysin osatonta ei huomata. 

Tämän syvemmäksi köyhyys ei tule. Ei voi saada oikeutta eikä edes myötätuntoa, ellei ensin tule nähdyksi.  "Minun kansani osallistuu maailman talouteen vain kärsimyksellään", sanoo muuan intiaaniteologi. "Me olemme niitä ratakiskoja, joita pitkin hyvinvointi kulkee."

Manuel Scorza: Garabombo, näkymätön mies