Seitsemänvuotias kuulemma ryösti kioskin

Aloittaessani koulua meidän luokallamme oli sisarukset, tyttö ja poika, jotka olivat niin heikkolahjaisia, että minullekin osaamattomuus jäi mieleen. Siihen aikaan ei ollut tukiopetusta. Oma opettaja opetti minkä kerkisi, ja tilanteen muututtua toivottomaksi oppilas siirrettiin erityiskouluun.

En muista, että sisaruksia olisi kiusattu. Jotain kummallista kuitenkin tapahtui, kun poika oli yhden päivän poissa koulusta, luultavasti sairauden takia.

Luokalle levisi huhu, että poika oli ryöstänyt heidän kotinsa naapurissa olleen kioskin ja että hän oli pidätettynä, siis tämä seitsemän ikäinen poika. Uskoimme huhuun niin lujasti kuin vain ekaluokkalainen voi uskoa.

Seuraavana päivänä poika tuli normaalisti kouluun, eikä ryöstöstä puhuttu mitään. Huhua ei vahvistettu muttei torjuttukaan. Elämä jatkui entisellään, kunnes sisarukset siirrettiin muualle.

Välillä mietin, mitä tuollekin pojalle kuuluu. Hänen lähtökohdistaan ei korkealle ponnisteta. Jos hän olisi voinut tehdä elämänsä aikana vaikka jotain yleisesti vähäteltyä työtä ja olisi saanut perheen ympärilleen, häntä voisi kutsua voittajaksi.

Sivistyssanat, jälkikirjoitus

Aamulehden sivistyssanoja käsitellyt kolumnini herätti enemmän huomiota kuin kolumnini keskimäärin. Tämä oli arvattavissa, koska jokaisella ihmisellä on jonkinlainen mielipide vieraista sanoista. Aiheesta on myös helppo kirjoittaa, viime kädessähän on kyse vain siitä, tykkääkö vai onko tykkäämättä.

Ylivoimainen enemmistö reagoijista asettui kannalleni, mutta kaikki eivät ole olleet samaa mieltä. Useimmat kriitikot moittivat minua siitä, etten ole ottanut huomioon sitä tai tätä. He eivät muista, että lehtikolumni toimii sanomalehden lakien mukaan. Aamulehdessä minulle on tarjottu tilaa 2600 merkin verran joka kuudes viikko. Niissä rajoissa ei käsitellä kaikkia mahdollisia näkökulmia. Jos sitä yrittäisi, tekstistä tuli niin ympäripyöreää, ettei se kiinnostaisi ketään. Kolumniin kuuluu tiivistäminen ja kärjistäminen. Se ei ole artikkeli, vaan lyhyt, ajatuksia herättävä teksti, joka toimii parhaimmillaan eräänlaisena alustuksena.

Kriitikkoni ovat muistuttaneet minua ennen kaikkea siitä, että tieteessä tai ammatillisessa kielessä ei voi välttyä vierasperäisten sanojen käytöltä. Jos nämä lukijat olisivat perehtyneet tarkemmin tekstiini, he olisivat huomanneet, että olen selvillä asian tästä puolesta. Tarjoan jopa omakohtaisen esimerkin muistelemalla väitöskirjaani: "Alluusio ja intertekstuaalisuus eivät olleet korvattavissa."

Olen kuitenkin sitä mieltä, että myös tieteessä olisi syytä välttää hienostelua. Tieteellisyys ei voi olla sitä, että sanotaan vaikeasti tavallisia, yksinkertaisia asioita. En ole käsityksessäni yksin. Esimerkiksi professori Simo Heininen neuvoi oppilaitaan välttämään sanaa diskurssi.

Vihkiraamatun kohtalokas virhe

Varsinkin numeroiden kanssa pitää olla tarkka. Ne on syytä kirjoittaa prikulleen oikein, aivan niin kuin tilikirjojen on täsmättävä sentilleen ennen kuin tilinpäätös voidaan vahvistaa. Ei riitä, että ne ovat suunnilleen oikein.

Asiasta kertoo kuulemani kirkollinen vitsi.

Erään papin sanotaan merkinneen vihkiraamattuun muistolauseeksi raamatunkohdan 1. Joh. 4: 18. Hänen mielessään oli ajatus: "Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa."

Pahaksi onnekseen pappi jätti pois ensimmäisen ykkösen, minkä jälkeen merkintä ei viitannutkaan Ensimmäiseen Johanneksen kirjeeseen, vaan Johanneksen evankeliumiin.

Niinpä muistolauseeksi tuli: "Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi."

Ei korppi korpin silmää

Haukiputaalla sijannutta lastenkotia koskevat uutiset toivat mieleeni muistoja muutaman vuoden takaa. Erään tutun pyynnöstä ja nuoren omasta toiveesta osallistuin lastenkodissa pidettyyn kokoukseen, jossa käsiteltiin tämän nuoren arkielämän käytäntöjä. 

Poika oli otettu huostaan vaikeiden kotiolojen takia, mutta hänellä ei ollut rikosrekisteriä eikä hän käyttänyt päihteitä. Niinpä laitoksen olisi pitänyt olla hänelle eräänlainen koti eikä nuorisovankilan korvike. Poika ei sentään kertonut rangaistuksenomaisesta eristämisestä eikä nöyryyttävästä riisumisesta niin kuin muutaman päivän takainen lehtijuttu. Kaikki ei silti ollut kohdallaan.

Talossa oli sivuutettu se, että yli 12-vuotiaalla on tarkkaan suojatut oikeudet. Esimerkiksi yhteydenpitoa ja liikkumista voidaan rajoittaa vasta viimeisessä hädässä, eikä rajoittaminen saa sittenkään olla rangaistus vaan ainoastaan keino turvata nuoren hyvinvointia. Mielivallalta suojelee se, että päätökset olisi aina tehtävä kirjallisesti. Niissä pitäisi olla perustelut, ja ne olisi toimitettava asioita valvovien viranomaisten tietoon. Tästä kaikesta ei välitetty. 

Alaikäisen on vaikea saada oikeutta, jos ympärillä on vain henkilökuntaa ja toisilleen solidaarisia viranomaisia. Laki pääsee unohtumaan, eikä korppi korpin silmää noki. 

Lapsikin voi ymmärtää 2/2

Minun ikäisilläni ihmisillä kaikkien lasten yhteinen koulu, kansakoulu, päättyi neljään vuoteen. Menestyneimmät ja monesti myös varakkaampien perheiden lapset jatkoivat oppikouluun ja sitä tietä vaikkapa lukioon ja edelleen yliopistoon saakka. Heikommin menestyneet ja joidenkuiden vähävaraisten vanhempien lahjakkaat lapset jäivät kahdeksi vuodeksi kansakouluun ja sen jälkeen siirtyivät kahdeksi vuodeksi kansalaiskouluun.

Oppikouluun pyrittiin. Lapsilta testattiin äidinkielen ja matematiikan taitoja.

Äidinkielen testissä tehtävänäni oli kirjoittaa aiheesta "Suomalainen urheilija". Sain kirjoituksestani huonot pisteet, tai sitten kirjoitus hylättiin kokonaan. Menestyin matematiikassa sen verran kelvollisesti, että pääsin sisään, mutta kirjoituksen arviointi jäi kiusaamaan. Minun oli näet arvioitu poikenneen aiheesta, koska en ollut tyytynyt kirjoittamaan vain yhdestä urheilijasta, vaan olin kirjoittanut monesta.

Yhä ihmettelen arvostelijoiden typeryyttä. Aivan oikein olin ymmärtänyt otsikon kollektiivisesti. Jos kirjan otsikko on, että "Suomalainen urheilija", kirjan mahdollinen ostaja ymmärtää, että se käsittelee suomalaisia urheilijoita yleensä, ei jotain tiettyä urheilijaa. Tuo kymmenvuotias pieni poika olisi ollut väärässä vain siinä tapauksessa, että otsikkona olisi ollut "Eräs suomalainen urheilija". Muutenkin on tyhmää arvioida lasten kykyjä sen perusteella, sattuvatko he pysymään aiheessa.

Lapsi voi ymmärtää 1/2

Joskus viiden tai kuuden ikäseinä olin ensimmäisen kerran kotoa viikon poissa. Paikkana oli mummola, ja rehvakkaasti lähdin matkaan, mutta koti-ikävähän siinä tuli jo kolmannen päivän jälkeen. Loppuaika oli pelkkää riutumista.

Tulin lausuneeksi aikuisten moneen kertaan toistaman ajatuksen: "Kuinka pitkiä nämä viikot ovat."

Sille aikuiset sitten naureskelivat. Yritin turhaan selittää, että tiesin viikon tarkoittavan seitsemää päivää. Kun sama viikonpäivä toistui, viikko oli kulunut. Lauseeni oli samanlainen huokaus kuin aikuisen "kuinka lyhyt elämä onkaan". Sen perään ei kuulunut kysymysmerkkiä, mutta tätä aikuiset eivät ymmärtäneet ollenkaan. En saanut heitä ymmärtämään vaikka kuinka vänkäsin tietäväni viikon pituuden vuorokausissa.

Köyhien köyhyys on rikkaiden uhka

Viime aikojen pysäyttävimpiä uutisia on ollut tieto siitä, että kymmenestä Yhdysvaltain pahimmasta viruslingosta kahdeksan on vankiloita. Samaan suuntaan viittaa se, että Vantaalla tartuntoja on ollut erityisesti kimppakämpissä asuvien ulkomaalaisten rakennusmiesten porukoissa.

Aivan alusta saakka korona on osoittanut, että meille suomalaisillekaan ei ole samantekevää, mitä kiinalaisille kuuluu.

Köyhyys ei tuota vain tauteja ja tartuntoja, vaan myös levottomuutta ja sotaa. Ajatellaanpa mitä tahansa maailman kriisipesäkettä, melkein aina perimmäiset syyt juontavat köyhyyteen ja epäoikeudenmukaisuuteen. Ennen pitkää ne uhkaavat myös rikkaiden hyvinvointia.

Rajoja purkaneessa maailmassa köyhyys uhkaa levitä mantereelta mantereelle. Siksi ajattelutapoja on muutettava. Köyhyyden poistamiseksi on muitakin syitä kuin heitä kohtaan tunnettu myötätunto. Viisas rikas antaa itsekkäästi omastaan, jotta itsekin saisi elää, aivan niin kuin Franciscus Assisilaisen rukouksessa sanotaan, että antaessaan saa.