Ei ole niin rakastettua vauvaa, että vanhemmat eivät olisi onnellisia, kun se illalla nukahtaa. Sääntö pätee viisitoista vuotta myöhemminkin.
Nuorten kamppailu omien nukkumaanmenoaikojensa puolesta on luonnollista itsenäistymistaistelua. Siinä on myös koomiset piirteensä. Muuan nuori kuvaili kesäajan taktiikkaansa: "Menen nukkumaan aamuyöstä, kun äiti ei ole vielä noussut mennäkseen työhön. Herään iltapäivällä, kun hän ei ole tullut töistä kotiin."
Rippikoululeirillä unen ja valveen rytmittäminen on leirijohdon tärkeimpiä taitoja. Varhaista nukkumaanmenoa perustellaan sillä tosiasialla, että ihminen sisäistää oppimansa asiat unen aikana. Biologiset totuudet eivät kuitenkaan paina paljon, kun asiaa perustellaan nuorille.
Leirijohto voi päästä parhaimmillaan vain laihoihin kompromisseihin. Vahvan kurinpidon hintana on nuorten kokemus siitä, että he ovat ainoastaan toimenpiteiden kohteita.
On myös käytännöllisiä ongelmia. Nuorten unentarpeilla voi olla jopa kahden tunnin eroja, ja siksi välimalli ei sovi oikein kenellekään. Kun kesälomalla on totuttu nukahtamaan aamuyöstä, leiripäivää ei päätetä aivan helposti klo 23. Unettomana vuoteessa pyöriskely ahdistaa. Lisäksi muistan nuoruudestani, että parhaat keskustelut käytiin illalla.
Leirejä vetäessäni olin keksivinäni jotain. Hyväksyimme sen, että ainakaan ensimmäisenä yönä uni ei tullut. Eri leiripäivinä vaihtelimme nukkuma-aikoja, jottei olisi syntynyt vaikutelmaa kellotaulun ylivallasta. Päiväohjelmaa venytettiin myöhäiseen iltaan niin, että lopulta ainakin jotkut jo kaipasivat nukkumaan.
Ennen kaikkea yritimme huolehtia sen puolesta, ettei nukkumisesta tullut arvovaltataistelua. Joskus onnistuimme, joskus emme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti