Nykyään apulaiskaupunginjohtajatkin tekevät graffiteja. Niinpä on sopiva aika palauttaa mieleen, millaista oli meno silloin, kun graffitit olivat kapinaa eikä vielä puhuttu niiden laillisesta maalaamisesta laillisille paikoille.
Vuonna 1996 osuin puheisiin 15-vuotiaan tytön kanssa, joka vietti aikaansa graffitipiireissä. Hänen ajatuksiaan tässä referoin. Ennen tekstin lukemista on hyvä tietää, että graffiti on yläkäsite, jolla tarkoitetaan julkisen rakennuksen seinään tai muuhun seinään tehtyä tekstiä tai kuvaa. Tägi on graffitin alalaji, joka on nimmaria muistuttava piirustelu. Vielä on tiedettävä, että tämäkään alakulttuuri ei ole säilynyt muuttumattomana.
Lähteeni mukaan lähes kaikki tekijät olivat löysiin vaatteisiin pukeutuneita hiphoppareita. Harrastuksesta ei voinut päätellä, oliko tekijällä vaikeuksia koulussa tai kotona, eikä toiminta todistanut syrjäytymisestä eikä kriminalismista. Ikä vaihteli paljon, nuorimmat olivat 12-vuotiaita, vanhimmat kolmikymppisiä. Useimpien harrastus kehittyi iän mukana yksinkertaisista tägeistä maalausten kaltaisiin graffiteihin. Melkein kaikki tekijät olivat poikia, ja tytöt olivat lähinnä peesaajia.
Tärkein motiivi oli jännitys ja tarve nähdä nimensä kirjoitettuna johonkin vaikeaan paikkaan. Maailmankatsomuksellisesti merkittävää oli rasismin vastustaminen, mikä kertoi tekijöiden yhteydestä mustien rap-musiikkiin. Muuten ideologiset ehdot olivat aika väljiä. Lähteeni mukaan mitä tahansa paikkaa ei saanut sotkea tägeihin. Rauhassa saivat olla kauniina pidettävät seinät, kuten Tampere-talo tai Pirkkalan kirkko. Sen sijaan harmaat ja rumat seinät olivat tavoiteltuja kohteita.
Perhe: OK.
Avioliitto: OK, lapsista ei väliä, ei ainakaan vielä.
Amerikka: jees.
Suomi: jees
Armeija: ei tykkää ollenkaan.
Turkistarhaus: ei tykkää mutta ei ole kasvissyöjä.
Uskonnolliset asiat: OK
Tupakka: paha asia vaikka polttaa itse
Viina: menee tietyissä rajoissa.
Huumeet: ei käy.
Politiikka: ei kiinnosta.
Urheilu: ei kiinnosta, mutta laskettelu on kivaa.
Muut kaverit, jotka eivät ole graffiteissa mukana: niitäkin on ja niiden kanssa menee hyvin.
Omat vanhemmat: tietävät graffitien tekemisestä, mutta eivät pidä siitä, koska pelkäävät korvauksia.
Muut harrastukset: musiikki, kuvat ja ehkä myös kirjat kiinnostavat.
Koulu: periaatteessa tärkeää, mutta käytännössä ei kiinnosta.
Vielä lähteeni kertoi, että toisilla tägeillä oli jokin merkitys, toisilla ei. Yleensä tekijällä oli sama tägi joka paikassa, eli se toimi eräänlaisena nimikirjoituksena, mutta jollakulla oli kiinni jäämisen pelossa kymmenenkin erilaista. Ne saattoivat syntyä esimerkiksi englanninkielisestä, rasisminvastaisesta lauseesta, josta poimittiin sanojen alkukirjaimet. Joku otti tägikseen vain jonkun sattumanvaraisesti valitun sanan, mutta yleensä kirjaimilla oli jokin merkitys.
Jos joku välttämättä kaipaa mielipidettäni Arhinmäen tempauksesta, paljastan senkin tässä. Apulaiskaupunginjohtajan arvostelukyky petti pahemman kerran. Hänen tietämättömyyteensä on vaikea uskoa. Itse graffitin olisi kuitenkin jättänyt paikalleen. Harmaa betoniseinä itsessään on maisematöhryistä rumimpia, ja sitä on vaikea pilata millään maalilla. Edelleenkin aikuiset ovat pahimpia maiseman pilaajia.
Tällaisen kuvan otin viime kesänä Tampeeen Ranta-Kaarilassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti