Ensimmäinen mielikuvani suunnistuksesta on lukiovuosien syysaamu, kun piti lähteä metsään kastumaan ja etsimään rasteja, joiden sijainti ei kiinnostanut. Mieluummin olisi pelattu jalkapalloa.
Noidenkaan aikojen jälkeen kantani ei ole muuttunut, vaikka olen pitänyt metsässä liikkumisesta. En ole innostunut lajista, vaikka käytännössä olen havainnut suunnistajien olevan kaikista urheilulajien harrastajista kaikkein fiksuimpia.
Vihdoin TV:n suunnistuslähetykset ovat muuttaneet näkemykseni. Ne koukuttavat niin kuin Torinon olympialaisten curling. Vuoroin tulee kuvaa maastosta ja vuoroin nähdään GPS-pohjaisia karttoja, joissa suunnistajat kulkevat pallukoina TV-ruudulla. Näkee, kuinka joku pyörii ympäriinsä etsiessään rastia, ja tärkeitä minuutteja kuluu. Asiantuntijat kertovat erilaisten reitinvalintojen eduista ja haitoista. Spekulaatio on penkkiurheilun parhaita puolia. Vielä täydellisempää se on shakissa, josta on jätetty pois tarpeeton, hengästymistä aiheuttava juoksentelu.
Viime yö meni osittain Jukolan viestiä seuratessa. Nukuin sohvalla, jännitin ja torkahtelin. Kisan kruunasi se, että voitto ratkesi aivan lopussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti