Omilla somelinjauksilla sisällissotia vastaan

Minulla on Facebook-kavereita iso määrä, joka jo hipoo sallitun viidentuhannen ylärajaa. Alta kymmentä olen itse pyytänyt kavereikseni. Muuten olen vain vastannut myöntävästi saamaani kutsuun. Hyväksymisen kriteerini ovat olleet väljät. Olen kelpuuttanut seuraani kaikki, jotka ovat olemassa olevia ihmisiä ja jotka eivät tarjoa lainaa tai seksipalveluja. Osa kavereista on somekuolleita, jotka ovat unohtuneet Facebookiin, mutta eivät käytä sitä aktiivisesti. Suuri kavereiden määrä perustunee lähinnä siihen, että seurakuntapappi kohtaa elämänsä aikana käsittämättömän paljon ihmisiä. 

Twitter-tililläni on vähän yli tuhat seuraajaa. Siellä ei tarvitse vastata kutsuihin. Ollenkaan kaikkia seuraajiani en seuraa, eivätkä lainkaan kaikki seurattavani seuraa minua. Twitter-suhde ei ole Facebookin tavoin molemminpuolinen.

Sekä Facebookissa että Twitterissä olen pysytellyt asialinjalla. Vain ani harvoin lipsautan näkyviin jotain henkilökohtaista. Silti netissä on syntynyt joitakin ihmissuhteita. Tämä asiapitoisuus helpottaa ratkaisevasti väljää kaverilinjaani. Minun ei tarvitse pelätä, että joku tunkeutuu liian syvälle intiimiin maailmaani.

Estoja on vaikea ymmärtää ilman todella hyvää syytä

Estoja ja muuta torjumista minun vaikea ymmärtää. Tietysti on joitakuita erityisherkkiä ihmisiä, joten sallittakoon heille estot. Myös suoranaisen solvaamisen ja maalittamisen kohteeksi joutumiselta on luonnollista suojautua. Siitä huolimatta vähän hämmästelen useimpia ihmisiä, jotka ovat somessa jopa vaikuttaakseen ja jotka sitten rajoittavat seuraajiensa määrää heidän mielipiteidensä takia.

Muistaakseni olen antanut Facebookissa kenkää vain kahdelle ihmiselle. Toinen heistä kyllästytti minut jatkuvalla ripulointinsa uutisoinnilla. Toinen jankkasi yhtä ja samaa reagoimatta mitenkään siihen, että yritin korjailla hänen vääriä ja kelvottomia faktojaan. Muuten olen sallinut Facebookissa kaikkien kavereiden seurata minua, mutta eräiden päivitysten näkymistä itselleni olen rajoittanut. Kohteiksi ovat joutuneet ennen muuta ne, jotka toistuvilla ja tiheillä päivityksillään ja suurilla kuvajulkaisuillaan valtaavat koko seinäni. Monet heistä toitottavat yksisilmäistä poliittista sanomaa ilman vaihtelua tai oman ajattelun kehittymistä. Kerran kuussa voin vilkaista heitä, onko mikään muuttunut. Eipä juuri ole.

En ole suuri somevaikuttaja. Esimerkiksi Twitter-tilini seuraajat ovat minimaalinen joukko verrattuna siihen, millaisen joukon oikeat vaikuttajat ovat keränneet. Voin olla ylpeä lähinnä siitä, että seuraajieni laatu on korkea. Joukossa on paljon ihmisiä, joita arvostan. 

Merkittävin somesaavutukseni on omasta mielestäni siinä, että olen onnistunut välttämään täydellistä kuplautumista. Minulla on edelleen yhteys ihmisiin, jotka ajattelevat ja uskovat eri tavoin kuin minä, ja käsittääkseni heistäkin monia ymmärrän jollain tavoin, vaikka johtopäätöksemme ovat erilaiset.

Tervehtiminen ja kanssakäynti estävät sisällissotia

On vain kaksi menetelmää tehdä oma osuutensa polarisaation ja sisällissotien välttämiseksi. Toinen on sitkeä pyrkimys tervehtiä vaikka itteperkelettä. Toinen menetelmä on se, että jatkaa kanssakäymistä kaikenlaisten ihmisten kanssa. Parhaimmillaan tämä voi olla jopa lämmintä, vaikka maailmankatsomukset eroavat ratkaisevasti. Sitä paitsi uusia ajatuksia oppi juuri eri suunnan väeltä.

Twitterissä olen seurannut jopa natsimyönteisiä ihmisiä siitä syystä, että tietäisin jotain siitä, mitä niissä piireissä ajatellaan tai touhutaan. Näitä ääritapauksia seurattavissani ei ole paljon, vaan tyydyn otoksiin. Joskus kyllästyn ja vaihdan johonkuhun toiseen saman suunnan ihmiseen. Ilokseni olen huomannut, että monien erimielisten kanssa minulla on myös yhteisiä ajatuksia, vaikka natsimyönteisten kanssa ei taida löytyä mitään.

Olen sikäli optimisti, että uskon edes joskus tuottavani ajattelemisen aihetta vastarannan ihmisille. Olen kenties ainoa ihminen heidän kuplassaan, joka ajattelee ja uskoo hieman eri tavoin. Ehkä onnistun vähän liikauttamaan heidän ajatuksiaan.