Kirjastoreissulla nousi tutun kanssa puheeksi, mitä oli tullut
lainatuksi. Esittelin omaa hankintaani, räsymattoja käsitellyttä kirjaa.
Räsymatot ovat vanhan kansan harjoittamaa kierrätystä sellaiselta ajalta, kun sanaa kierrätys ei ollut vielä keksitty.
Mielessäni ei kuitenkaan ollut kotitalousneuvonta tai kertakäyttökulttuurin kritisointi. Ne olivat tällä kertaa sivuasioita.
Olin menossa siunaamaan mummoa, joka oli harrastanut räsymattojen tekoa. Hain aineistoa puheeseeni.
Menin kotiin, luin lainaamaani kirjaa, istuin koneelle ja kirjoitin:
Kun
tuntee jalkojensa alla räsymaton kosketuksen, se on lämmin kosketus.
Samaa sukua kuin on kesällä nurmikko jalkojen alla. Jotain sellaista,
että siinä tekee mieli olla. Tietää olevansa hyvässä paikassa. Räsymatto
on mummolan permannolla tai oman kodin lattialla.
Ja sitten ne
kuteet. Pois heitetystä ja kelvottomaksi luullusta on tehty kauneutta.
Värit ja juovat kertovat eletystä elämästä. Siellä on tytön kesäleninki,
pojan polvihousut, se vaate jossa lähdettiin suruja pitämään tai ilosta
tanssimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti