Morsiamen isä myi torilla soppatykistä hernekeittoa. Niinpä juhlapäivällinen syötiin kertakäyttöastioista. En muista, että häätarjoilu olisi milloinkaan saanut yhtä paljon kiitosta kuin tämä hernekeitto. Ulkoilma toi ruokaan lisämausteensa.
Mieleeni on jäänyt myös Vaasan suunnalla ollut merenrantaravintola. Lounaana oli uusia perunoita, juureksia ja ahventa eli hyvin tavallista kesämökkiruokaa. Kala oli samana aamuna merestä pyydettyä, ja sen tuoreus nosti ruoan pienen maailmani Michelin-tasolle.
Kaikkein vaikuttavin ruokamuisto on kuitenkin siltä ajalta, kun olin kahdeksan vanha. Ilmeisesti koulussa oli tarjottu makaronivelliä, jota olen sittemmin kuullut kutsuttavan putkimiehen oksennukseksi. Koko ruokailuaika oli kulunut kahta tai kolmea makaronia sinne tänne siirrellessä, eikä yhtäkään lusikallista päätynyt suuhun asti. Koko loppupäivän oli pyörryttävä nälkä.
Kun vihdoin pääsin kotiin, sain ruisleipää, jonka päälle oli viilletty edamjuustoa. Mikään ei ole maistunut suussani yhtä hyvältä. Sen lähemmäksi taivasten valtakunnan juhla-ateriaa pieni poika ei voinut päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti