Asetuin yksiselitteisesti tukemaan homoseksuaaleja, kun television homoseksuaalisuutta käsitellyt ilta ja erityisesti Päivi Räsäsen mielipiteet käynnistivät ennennäkemättömän kohun. Kannastani huolimatta oli tuskallista nähdä, kuinka kestämättömästi meikäläiset perustelivat näkemyksiään.
Typerintä oli sanoa, että rakkaus ei tee kenellekään mitään pahaa. Juuri sehän tässä on pahaa tehnyt. Ei tarvitse lukea monta dekkaria nähdäkseen, että rakkauden nimissä on tehty murhia ja alistettu ihmisiä. Rakkaus on vinouttanut elämää ja tukahduttanut viisaita pyrkimyksiä. Jos otetaan lukuun isänmaanrakkaus, päästään maailmansotien syihin saakka.
Tässä lähitienoilla on väitelty viime aikoina metsänhakkuista. Olen saanut lukea kirjoituksia, joiden mukaan ihminen saisi tehdä omallaan mitä haluaa. Mutta kun ei vain saa. Koetapa selittää oikeudessa, että omaa haulikkoa saa käyttää aivan oman päänsä mukaan. Puukkoa ei ole edes lupa viedä julkiselle paikalle. Tai mitä ihmettä ne rakennusluvat ovat? Eivätkös vain sääntöjä sille, mitä omistamallaan tontilla saa tehdä?
Kaikki eivät ole perillä siitäkään, että tiukat, lakiin perustuvat säännöt rajoittavat metsänomistajia. Islannista puut on kaadettu pois ja metsät ovat hävinneet, mutta Suomessa tämä ei ole mahdollista, koska metsälain mukaan omistaja on velvoitettu turvaamaan uusien puiden kasvu hakkuiden jälkeen. Aarniometsiä, lenkkipolkuja tai marjamaita tämä ei pelasta, mutta varmistaa kuitenkin metsien olemassaolon yleisellä tasolla. Myöskään yhteiskunnan päätöksiltä metsät eivät ole suojassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti