Jotkut ihmiset ovat yletessään tai onnistuessaan menneet jotenkin pilalle. Ikään kuin he olisivat joutuneet maailmaan, johon he eivät kuulu ja tulleet itseään suuremmiksi.
Heitä miettiessäni olen ajatellut kauan sitten lukemaani syntymäpäivähaastattelua. Se oli kirjoitettu miehestä, joka joskus 1960-luvulla oli johtanut Helsingin lähiöiden rakentamista. Hän kertoi siitä, että talojen noustessa puiden latvakorkeuteen tekijöiden työtahti kummasti hidastui. Kun taas päästiin selvästi puiden latvojen yläpuolelle, tahti palasi entiselleen. Haastattelusta saattoi päätellä, että latvakorkeudessa oli jotain, mikä muistutti tekijöitä siitä, että tämän korkeammalle ihmisen ei kuulunut mennä.
Vastaavaa tarinaa en ole kuullut mistään muualta. Ehkä siihen ei vain ole osattu kiinnittää huomiota, tai sitten maanläheisyys ei ole nykyihmisen ominaisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti