Hankin ruotsinlautalta liian halvan hytin. Pian selvisi, että koneiden jyrinä kantautui hyttiin pahemmin kuin lomamatkalla oli kohtuullista.
Kalliimpaan vaihtaminen onnistui laivan toimistossa helposti, mutta virkailija ei saanut yhteyttä maksujärjestelmään. Aikansa taisteltuaan hän luovutti uuden hytin avaimen ja sanoi luottavansa siihen, että tulisin maksamaan erotuksen myöhemmin. Hän tuskin vaaransi isoja asioita. Laivayhtiö varmasti kestää pienet luottotappiot, ja ehkä sillä olisi ollut keinot myös periä puuttuva summa jälkikäteen.
Tuntui käsittämättömän hyvältä havaita, että virkailija luotti. Luottamus onkin motivoijista parhaita. Sitä lahjaa ei hevin hukkaa, sillä kun sen menettää, se on ikuisesti poissa. Siksi en katsele suuria hiihtokisoja. Minua huijattiin Lahdessa vuonna 2001 eikä minua huijata samassa asiassa kahta kertaa.
Poikkeuksista huolimatta olen hokenut itselleni: luota ihmisiin, luota tai ole edes luottavinasi. Epäily on kuin kylväisi suhteeseen hometta. Rikollisten petokset ovat eri asia, mutta vähänkään tutut ihmiset ympärilläni eivät yleensä ole rikollisia.
Onko tarkempia perusteluja? – Onhan minulla.
Kevään rippikoulukokoontumisten jälkeen nuoret jäivät pelaamaan biljardia tai pingistä. En olisi hennonut keskeyttää heitä, vaikka minun olisi pitänyt mennä toisaalle. Niinpä kysyin heiltä, kuinka kauan he aikoivat pelata. He sanoivat jonkin ajan, ja minä vain neuvoin, minne pallot ja mailat piti jättää. Pyysin sammuttamaan valot ja napsauttamaan ulko-ovesta lukon kiinni. Aina he tekivät niin kuin oli sovittu. Joka kerta. Tapauksia oli satoja.
2 kommenttia:
Luottamus on katoava luonnonvara Suomessa. Yhä useammin vaaditaan henkkareita. Huippu oli Elisan myymälä. Puhelimessa olevan laskun paperituloste vaati henkkarit. Hyvä puoli oli, neuvoivat kirjastoon tulostamaan ja paljon halvemmalla sain.
Tuo laivamatka konehuoneen vieressä sopii kesälläkin vain hyvä unisille. Ja kyllä siellä halpahyteissä tuli nuorena itsekkin metelöityä
Kun nuorena menin kahvilassa vessassa käymään, jätin joka kerran laukkuni lompakkoineen kaikkineen tuolille. En tiedä, oliko silloin luottamusta enemmän vai rahaa vain niin vähän, ettei ollut paljon väliksikään, vaikka joku olisi vienyt.
Ikävä huomata muuttuneensa. Liian helppo olisi kuvitella, että maailma on nyt toinen.
Lähetä kommentti