Jos minulta kysytään, mikä 1900-luvun ajoista muistuttaa eniten tätä nykyistä, sanoisin ilman muuta että 1930 -luku. Siinä oli samoja uhkia kuin nykyään, ja silloinkin ne purkautuivat militaristiseen sankaruuteen.
Olavi Paavolaisen Synkkä yksinpuhelu on vaikuttava kirja jatkosodan siviilirintamalta. On tosin epäilty, että Paavolainen olisi jälkikäteen parannellut tekstiä tehdäkseen itsestään tarkemman ennalta näkijän kuin todellisuudessa oli. Onpa tekstin aitouden laita miten tahansa, kirja kertoo ainakin siitä, miten ymmärryksen ihmisen olisi pitänyt lukea ajan merkkejä.
Synkkä yksinpuhelu ei ole ainoa Paavolaisen aikaa kestänyt teos. Toista maailmansotaa edeltänyt 1930-luku muistuttaa ainakin minun silmissäni nykyaikaa. Sinne vie Kolmannen valtakunnan vieraana, joka kertoo Paavolainen Saksan matkan vaikutelmista.
Kirja kertoo esimerkiksi siitä, että saksalaisessa tieteellisessä kielessä ei enää käytetty merkintöjä "ennen tai jälkeen Kristuksen syntymän", vaan suorastaan nykysuomalaisesti "vor und nach der Zeitwende". Paavolaisen mukaan nämä ovat pieniä asioita, mutta niiden ympärille lankeava selittämätön, pakanallinen valohämy vaikuttaa syvästi kansan ajattelu- ja tuntemistapaan.
Paavolainen näkee sen perimmäisen syyn, miksi kristillinen ydinsanoma ei voi ikinä olla komeasti trendaava ilmiö. Hän kertoo viidenkymmenen tuhannen nuoren haltioitumisesta, kun Hitler laskeutui kentälle tarkastamaan rivistöjä: "Führer lupasi heille voimaa, terveyttä, kauneutta, mahtia, sankaruutta. Koettakaapa mennä puhumaan tälle nuorisolle perisynnistä, ristinsä kantamisesta, nöyryydestä, alistavaisuudesta ja synnintunnosta!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti