Uudistin henkilökohtaisen nettisivuni. Merkitsin sinne erityisen sympatiani kohteet, ja tietysti mainitsin ensimmäiseksi nuoret. Heidän ohessaan nostin esiin romanit ja intiaanit.
Vielä on neljäs ryhmä, jota symppaan erityisesti eli hiljaiset kirkossakävijät. Edes kaikki uskonnolliset piirit eivät arvosta heidän hillittyä tyyliään, eikä kunnioitusta tulee niiltä, joille ajanmukaisimmat trendit ovat tärkeitä.
Minä olen kuitenkin oppinut arvostamaan hiljaista kirkkokansaa. Kerran kuussa tai vaikkapa joka viikko on hyvä uhrata tunti siihen, että istuskelee kirkossa paikoillaan ja käy ehtoollispöydässä. Tämän tunnin kuluessa ei niinkään saa itselleen omaa aikaa, vaan pikemminkin luovuttaa sen pois. Raamatullisella kielikuvalla ilmaisten se aika "ei kuitenkaan tyhjänä palaja".
Säännöllinen kirkossakäynti on ainakin yhtä hyvä tapa kuin vemputella kuntosalilla, juoksennella pitkin maanteitä tai osallistua vesijumppiaan. Kirkkomatkan voi sitä paitsi tehdä jalkaisin.
Kirkossa osuu korviin aina jotain kuulemisen arvoista, joka voittaa vähintään TV-uutiset. Hetken on hyvä syventyä jonkun muun ajatuksiin sen sijaan, että vain piehtaroisi oman päänsä liemessä.
Kirkonpenkistä olen tavannut lukemattomia ajattelevia ihmisiä. Monesti olen saarnaa valmistellessani ajatellut jotakuta uskollista kirkossakävijää ja kirjoittanut sanojani ikään kuin juuri hänelle. Olen ollut vakuuttunut siitä, että ei mene hukkaan, vaan lankeaa hyvään maahan. Minun silmissäni he ovat sympaattista väkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti