Murrosiässä ihmisen kuuluu pohtia identiteettiään. Tämä pohdinta jatkukoon nuoreen aikuisuuteen saakka, mutta kohtuullisessa ajassa ihmisen olisi saatava selville, kuka hän oikein on. Muuten hän on vaarassa juuttua alle kaksikymmenvuotiaaksi.
Myönteinen, tasapainoinen ja ristiriitojakin kestävä aikuinen ei analysoi loputtomasti tuntemuksiaan, vaan alkaa katsoa itsensä ulkopuolelle. Hän tekee jotain, mistä on muillekin apua. Tällainen identiteettinsä löytänyt ihminen kykenee myös elämänmuutoksiin ja osaa tarvittaessa korjata näkökantojaan.
Muutamia vuosia sitten kuollut teologian tohtori Juha Kauppinen kirjoitti siitä, mitä tämä tarkoittaa uskonnollisessa kehityksessä. Etiopian kokemukset saivat hänet vaihtamaan näkökulmansa yksilön sisäisestä maailmasta ihmisille yhteiseen.
Kauppinen kertoi olevansa niin sanotun viidennen herätysliikkeen kasvatti. Pitkään usko liittyi vain hänen henkilökohtaiseen jumalasuhteensa. Sen ainoa ulottuvuus suuntautui tuonpuoleiseen, ja kristittyjen yhteydellä oli hänelle ainoastaan välineellinen arvo. Sitä koettiin pienissä uskovien ryhmissä, kun taas seurakunta ja varsinkin kirkko olivat tarpeettomia.
Etiopiassa Kauppinen näki, että usko ei ollutkaan yksityinen asia. Silloinkin kun etiopialaiset puhuivat omasta uskostaan, he tarkoittivat sillä osallisuuttaan muihin ihmisiin, Jumalan perheeseen. Identiteetti oli kuulumista johonkin, ei olemista jonakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti