Ajatukseni jehovantodistajista ovat nihkeitä, mutta jokin raja pitää olla heidänkin vastustamisessa.
Jehovalaiset olivat pystyttäneet tavalliseen tapaansa lehtitelineen Keskustorin kulmalle. Vain yhden kerran olen nähnyt heidän keskustelevan siinä jonkun kulkijan kanssa. Kauppa ei käy. He eivät pysäyttele ihmisiä niin kuin sähkösopimuksen tarjoajat, vaan ainoastaan seisoskelevat.
Paikalle tuli vähän alle kolmenkymmenen ikäinen mies. Hän tarttui lehtitelineeseen ja alkoi viskoa lehtiä maahan. Tämän jälkeen hän poistui nopeasti paikalta. Hän oli sen verran etäällä, että kiinni juokseminen olisi saanut minut puuskuttamaan. Hän kuitenkin poikkesi apteekin ovesta sisään, ja tuumasin etten voi asian vain olla. Kävelin hänen peräänsä.
Mies oli lääkehyllyn edessä ja keskusteli farmaseutin kanssa. Menin hänen luokseen ja kysyin: "Mikä idea sinulla oli, kun viskoit lehtiä maahan?"
Mies huusi ilmoille kaikki jehovalaisten viat: huijaustarinat, mielivaltaiset opit, lasten kohtelun ja henkisen väkivallan. Hän sanoi haluavansa kostaa.
Vastasin, että olkoon niin kuin hän sanoi. Jokin roti kuitenkin pitää olla siinä, kuinka ihmisiä vastustetaan.
Kadulla lähdimme eri suuntiin yhteisymmärrykseen tulematta. Hän oli hyvin aggressiivinen, ehkä elämänkokemuksensa pohjalta. Hän ei kuitenkaan vetänyt muodikkaasti puukkoa esiin. Olihan sekin jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti