Jokaisessa merkittävässä elämäntarinassa on omat traumansa. Niinpä poikkean henkilökohtaisia paljastuksia karttelevasta linjastani ja kerron lapsuuteni kipeästä hetkestä.
Vuonna 1968 englantilainen Manchester United ja portugalilainen Benfica olivat selviytyneet Euroopan Cupin finaaliin, joka vastasi nykyistä Mestareiden liigan loppuottelua.
Kentällä vilisi ajan supertähtiä. Benfican suuri nimi oli Mosambikissa paljain jaloin pelaamisen aloittanut Eusébio, joka oli voittanut edellisten MM-kisojen maalikuninkuuden ja valittu turnauksen parhaaksi pelaajaksi.
Manchesterissa pelasi Bobby Charlton, joka on hyvä ehdokas kaikkien aikojen parhaaksi englantilaispelaajaksi. Juuri vuonna 1968 hänet valittiin Euroopan toiseksi parhaaksi. Voiton vei hänen seurakaverinsa George Best, joka tunnettiin pallotaituruutensa lisäksi riehakkaasta yöelämästä. Häntä kutsuttiinkin viidenneksi beatleksi.
Tulossa oli suuri spektaakkeli, joka lopulta ei pettänyt odotuksia. Varsinaisen peliajan jälkeen tilanne oli tasan, mutta jatkoajalla manchesterilaiset tekivät yhdeksässä minuutissa kolme maalia.
Pelin piti alkaa iltakymmeneltä. Äiti kuitenkin kielsi katsomasta, koska yöuni jäisi liian lyhyeksi enkä jaksaisi herätä aamulla kouluun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti