Metsässä vaeltaminen, pilkillä istuminen, liikunta, jooga ja mindfulness ovat nykyaikaisia keinoja henkiseen hyvinvointiin.
Minä puolestani olen havainnut hyväksi menetelmäksi sen, että menee sunnuntaina tavallisiin kirkonmenoihin, sen jälkeen vähän käppäilee ulkosalla ja lopuksi käy hörppäämässä kahvit. Kierroksen jälkeen on tavallisen hyvä olo.
Entäs kirkonmenojen sisältö? - Ainakin minulle saarna on tärkeä. Melkein aina on jokin miettimisen arvoinen ajatus, mutta taso tietysti vaihtelee. Välillä on tosi hyviä. Jos ajatus karkaa, niin antaa karata. Ei sekään aika mene hukkaan. Nykyvirret ovat parempia kuin ennen vanhaan, mutta ne eivät silti ole lempimusiikkiani. Tosin en kuule suosikkejani viihdeohjelmissakaan. Niissä on lähinnä jumputusta ja vilkkuvaloja.
Parasta on, että saa olla reilun tunnin omissa oloissaan. Kukaan ei vaadi osallistumaan eikä taukojumppaamaan. Ei ole ryhmätöitä eikä palautekyselyjä.
Jos kirkossa käy usein, tulee kirkkotuttavuuksia. Voi harjoittaa myös hyväntekeväisyyttä. Jos kohde ei kiinnosta jonain pyhänä, olen antamatta ja annan joskus toiste kaksin verroin.
Parasta tämä kaikki on säännöllisenä tapana. Lenkkeilemiseenkin pätee, että toiston jälkeen alkaa maistua.
Yhdellä tavalla kirkossa käyminen on ylivoimainen kaikkiin itsehoitoterapioihin nähden. Se toteuttaa etiopialaisen sananlaskun opetuksen: "Sitä sanaa, joka auttaa, sitä et voi sanoa itsellesi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti