Matkustin niin sanotusti Jumalan selän taakse. Pieksämäestä seuraavia junan pysähtymispaikkoja ovat Heinävesi, Vihtari ja Viinijärvi. Anne Sumela väitteli niiden takana Juhani Rekolan ajattelusta.
Harvoja olen arvostanut niin paljon kuin Rekolaa. Tämä pätee sekä hänen elämäntapaansa että ajatteluunsa. Tukholman suomalaisen seurakunnan pappina hän kasvoi legendaksi. Erityisesti Slussenin sissit tunsivat hänet omakseen, nämä ulkoilmakavereiksi pudonneet ruotsinsuomalaiset miehet. Heidänkin voi sanoa eläneen Jumalan selän takana.
Kirjallisessa tuotannossaan Rekola perehtyi syvällisesti siihen eurooppalaiseen kirjallisuuteen, jonka ihmiskuva liittyy Kierkegaardiin ja Dostojevskiin. Myös se on selkäpuolen maailmaa.
Omasta itsestään Rekola sanoi elämänsä loppupuolella: "Minun elämäni päättyy täydelliseen epäonnistumiseen." Eikä hän esittänyt lausumansa päälle tavanomaisia lievennyksiä.
Sodan aikana rintamalla Rekola oli havainnut, että luoti osui yhtä tarkasti niihin, jotka rukoilivat, kuin niihin, jotka eivät rukoilleet. Rekola ei ymmärtääkseni vähätellyt rukouksen arvoa, vaan tahtoi sanoa vain sen, ettei rukousta pidä käyttää ylimääräisten, itsekkäiden etujen hankkimiseen. Rukoilijalle kuuluvat samat uhkat kuin muillekin ihmisille.
Rekola näki valon myös selkäpuolella. Siitä ovat todisteina Reinhold Schneiderin sanat, jotka hän oli valinnut Schneideria käsitelleen väitöskirjansa motoksi: "... onnettomuuden puvussa kulkee armo varmoin askelin läpi aikojen."
Anne Sumelan väitöskirjaa voi lukea täältä:
4 kommenttia:
Minä kuulin Juhani Rekolasta ensimmäisen kerran Arto Köykkä -nimisen teologin Rakkaus, Jumala ja kuolema -nimisestä kirjasta. Sittemmin olen onnistunut hankkimaan kirjahyllyyni suurimman osan Rekolan kirjoista.
Kun ystäväni v. 1997 kuoli syöpään 39- vuotiaana lainasin kirjastosta Rekolan ”Kuoleman tanssi” ja sen jälkeen kaikki mitä käsiini sain. Nyt hyllyssäni on suurena lohtuna muidenkin menetysten jälkeen lähes kaikki hänen ja hänestä kirjoitettu. Täytyypä lukea tuo väitöskirja, kiitos. T. Emma
Risto: kirjani ei näemmä ole ihan turhaan kirjoitettu.
Emma: On kummallista mutta tarkkaan ajatellen luonnollista, että kaunistelemattomuus lohduttaa.
Lähetä kommentti