Joskus on hyvä katsoa ilmansuuntaan, jonne ei yleensä katsota, ja palauttaa mieleen asioita, joita ei muisteta. Molemmat ehdot täyttyvät Bysantissa.
Bysantin valtakunnalla tarkoitetaan Rooman valtakunnan itäosaa, joka säilyi länsiosan romahdettua 400-luvulla. Sen valtakausi kesti siitä lähtien yli tuhat vuotta.
Bysantin kulttuuriin olen tutustunut lukemalla Serafim Seppälän kirjan Antiikista Bysanttiin. Vahvimmin minuun vaikutti se, että Bysantin ihminen ei kaiken aikaa piehtaroinut itsessään. Hänen ei tarvinnut käyttää koko elämäänsä yksilöllisen identiteettinsä selvittelemiseen.
Ylipäänsä koko identiteetin käsite oli Bysantissa outoa puhetta. Ihmisen ongelma ei ollut minäkuvan pirstaleisuus eikä sen epäselvyys. Maailmankuvaa ei yritetty rakentaa yksilölähtöisesti, vaan se oli osa suurta, kosmista tarinaa. Suvun, yhteisöllisyyden ja uskonnon keskellä elänyt ihminen ei tarvinnut minuutensa rakentamiseen pitkiä prosesseja eikä elämänmittaisia kipuiluja. Ei yritetty löytää ”parasta versiota omasta itsestään”.
Näinkin epämuodikkaista lähtökohdista luotiin syvällistä ajattelua, arkisesti toimivaa uskoa ja takimmaisten elämänkysymysten ratkaisuja.
4 kommenttia:
Joo, paitsi että pidän enemmän Waltarin kauniista sanoista Kristuksen maailmanajan päättyessä: "Näille jalkojeni sijoille palaa tähtiruumiini vielä kerran, ja näiden muurien raunioista poimin tumman kukan rakkauteni muistoksi. Mutta sinä Muhammed et koskaan palaa." (Basileus Johannes Angelos valloittaja Muhammed II:lle, 1453)
Ystävälläni oli muinoin kissa. Erehdyin kysymään sen nimeä. Paljastui, ettei sillä ollut nimeä. "Ei kissa tee nimellä mitään", sanoi ystävä, "niitä keksitään ihmisiä varten."
Mistä tulee mieleeni Derridan kissa. Derrida seisoi kissansa edessä alastomana ja tunsi kummallista häpeää, kun kissa katsoi. Siitä sitten päästiin kielellistämään ihmistä ja hänen pöyhkeyttään.
Lähdin nyt vähän liian kaukaa. Piti sanoa, että kun nykykoulun onnettomuutta mietitään, voisi miettiä sitäkin, onko huippuunsa viety yksilöllisyyden korostaminen kuitenkaan kannattavaa. Minusta ei. No, minä nyt pitäisin siitäkin, että kaikilla olisi harmaa kaapu ja vähäinen minä.
Nimi jäi pois. Teepussi olin tuossa ylläkin.
"Onko huippuunsa viety yksilöllisyyden korostaminen kuitenkaan kannattavaa." Niinpä. Yksilöllisyydestä on tullut suorastaan massaliike.
Lähetä kommentti