Katolisissa maissa kerjäläiset asettuvat kirkkojen edustalle, mutta Suomessa käytännöt ovat toiset. Tänään kerjäläinen oli kuitenkin parkkeerannut itsensä pääovelle. Mielessäni käväisi ajatus, että väistäisin hänet kiertämällä sivuoven kautta, mutta siihen en sortunut. Ajattelin, että jos sattuu niin sattukoon sitten.
Isossa pahvissa luki, minkä vuoksi hän tarvitsi rahaa. Arvasin muutenkin.
Minulla ei vain ollut rahaa. Koronan jälkeen ei ole ollut kolikoita, on vain kortti. Niinpä minun ei tarvinnut todistella itselleni, että kerjäävä mummo saattoi olla hyväksi käytetty rikollisjoukon pohjimmainen ja että köyhyyden ongelmia olisi ratkottava maailmankaupan uudistuksilla.
Pujahdin ovesta käsiäni levitellen.
Sisällä oli tavallinen meno. Sellaistahan minä sieltä kaipaan. Loppusoiton jälkeen juttelin vanhan rippilapseni kanssa, jolla oli mukanaan vasta kastettu lapsi. Se oli tosi söötti ja sai uskomaan ihmiskunnan mahdollisuuksiin. Mieleeni jäi myös ulkoilmakaveri, joka poistui paljon ennen loppuvirttä. Hän oli tullut kirkkoon ennen muuta lämmittelemään. Se oli hyvä syy, ehkä kaikkein paras. Ainakin hän oli saanut haluamansa.
Kun lähdin pääoven kautta kaupungille, portailla ollut kerjäläismummo oli jo kerännyt luunsa. Oli mennyt minua kiusaamasta.
2 kommenttia:
Sinulla tuntuu olevan vaikeaa kerjäläisten kanssa. Taannoin kohtasit heitä jossain Aleksanterinkadun liepeillä ja nyt taas. Pisto sydämessä, jota ei saa pois.
Minäkin muuten alan levitellä käsiäni, viittilöidä ja selittää ääneen, jos kävelen kerjäläisen ohi. Eihän kerjäläinen minun selityksistäni mitään ymmärrä, mutta ilmeisesti jollekin nimettömälle ja ruumiittomalle tarkkailijataholle siinä selittelen. Kerran ostin kahvin ja pullan R-kioskin edessä istuvalle kerjäläiselle. Jälkikäteen alkoi mietityttää, olikohan hänellä laktoosi-intoleranssi tai keliakia. Ajatus vaivasi pitkään.
Toisen kerran viittoilin kerjäläisen mukaani Picniciin. Ostin hänelle kanasalaatin ja kahvin ja jätin istumaan yksin pöytään. Hämmensi ajatus, että olisin jäänyt siihen viereen istumaan ilman yhteistä kieltä, katsomaan hänen nälkäänsä. Kotimatkalla tuli mieleen, että vaikutin varmaan ylimieliseltä tai rasistilta.
Että vaikeaa on, vaikeaa.
Uskaltaisiko sitä joskus uhmata järkeä.Uskoisi vaan.
Lähetä kommentti