Sorkkala-nimisen sivukylän postitoimistoon tuli ryöstäjä, jonka aseen saattoi heti tunnistaa leikkipyssyksi. Rosvo hämmentyi tilanteesta ja kysyi, kuinka virkailija tunnisti aseen. Tämä kertoi nähneensä oikeita pyssyjä sodassa. Hämmentynyt rosvo hiihti suksilla kotiinsa, ja poliisin oli helppo seurata latua.
Ryöstäjä oli 17-vuotias kunnalla töissä ollut nuorimies, joka sai tempauksensa jälkeen vain "päänsilitystä". Valitettavasti kertojana ollut mummo ei tiennyt, mitä miehelle sittemmin on tapahtunut.
Kahta vuotta myöhemmin samaan postiin hyökkäsi kolmen miehen joukko, joka mukiloi postivirkailijan huonoon kuntoon. Häneltä murtui ryöstössä leukaluu, ja vielä kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän kärsi kivuista.
Ensimmäiselle tapaukselle on helppo hymyillä, mutta jälkimmäisessä tapauksessa hymy hyytyy. Kolmas tarinani on moniselitteisempi. Sekin tapahtui syrjäkylillä, Jämsänkosken Koskenpäällä.
Tälläkin kertaa ryöstettävänä oli posti. Rosvo pakeni saaliinsa kanssa mopolla metsiin, eikä Koskenpäällä juuri muuta olekaan. Poliisilta kului paikalle ainakin varttitunti, ja siinä ajassa pääsi mopolla pitkälle, jos tunsi metsät.
Moraalisesta näkökulmasta tämä kolmas ryöstö on moitittava, koska ihmisen on hankittava elantonsa toisella tavoin. Mieli on kuitenkin merkillinen. Vaikka oman pään virallinen moraali moittii, jollain kummallisella tavalla metsien mopoilija herättää myötätuntoa. Pakosti se on myönnettävä.
Kaikki kolme ryöstöä ovat kovin erilaisia. Niissä voi huomata todeksi sen filosofisen periaatteen, että totuus on lauseiden ominaisuus, ei sanojen. Pelkkä otsikko ei paljon kerro. On luettava teksti niiden alta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti