Aloittaessani koulua meidän luokallamme oli sisarukset, tyttö ja poika, jotka olivat niin heikkolahjaisia, että minullekin osaamattomuus jäi mieleen. Siihen aikaan ei ollut tukiopetusta. Oma opettaja opetti minkä kerkisi, ja tilanteen muututtua toivottomaksi oppilas siirrettiin erityiskouluun.
En muista, että sisaruksia olisi kiusattu. Jotain kummallista kuitenkin tapahtui, kun poika oli yhden päivän poissa koulusta, luultavasti sairauden takia.
Luokalle levisi huhu, että poika oli ryöstänyt heidän kotinsa naapurissa olleen kioskin ja että hän oli pidätettynä, siis tämä seitsemän ikäinen poika. Uskoimme huhuun niin lujasti kuin vain ekaluokkalainen voi uskoa.
Seuraavana päivänä poika tuli normaalisti kouluun, eikä ryöstöstä puhuttu mitään. Huhua ei vahvistettu muttei torjuttukaan. Elämä jatkui entisellään, kunnes sisarukset siirrettiin muualle.
Välillä mietin, mitä tuollekin pojalle kuuluu. Hänen lähtökohdistaan ei korkealle ponnisteta. Jos hän olisi voinut tehdä elämänsä aikana vaikka jotain yleisesti vähäteltyä työtä ja olisi saanut perheen ympärilleen, häntä voisi kutsua voittajaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti