Sujuvasanaiset supliikki-ihmiset herättävät minussa epäilyjä. Olen oudosti viehtynyt niinkutteluun, katkeileviin lauseisiin, eiku-sanoihin ja pitkiin taukoihin kysymysten ja vastausten välissä. Rehellisyys vaatii monesti harkintaa ja hitautta, eikä nokkeluus välttämättä todista viisaudesta.
Kirjallisuushistoria voisi opettaa siinä, millaista on yksinkertaisen totuuden voima.
Niukan tyylin mestari, Nobel-kirjailija Ernest Hemingway oli vaikeasti saatavissa yleisön eteen. Kun hänen tuntemansa pappi sai hänet vihdoin esiintymään seurakuntatalolla neljällekymmenelle oppikoululaiselle vuonna 1958, hän oli tiettävästi ollut edellisen kerran yleisön edessä yli kaksikymmentä vuotta aiemmin.
Useita päiviä hän tuskitteli esiintymistään, joka lopulta sujui paremmin kuin hän osasi arvata.
Nuorten edessä hän kertoi karusta kirjallisesta tyylistään: "Totta puhuen oli hyvin vaikeata kuvata asioita niin täydellisen totuudenmukaisesti kuin halusin, joten kirjoitin kömpelösti, ja juuri tuota kömpelyyttä nimitetään tyylikseni."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti