Kymmenen vuotta sitten kirjoitin Suomen kummallisista kahvilatavoista. Edelleen ne tuntuvat kummallisilta. Useimmissa maissa ei tulisi lainkaan kyseeseen, että ensin käy tiskiltä hakemassa ja maksamassa neljän euron kahvin, kantaa sen itse pöytään ja lopuksi palauttaa astiat keräilytelineeseen. Olen yhä kapinassa näitä tapoja vastaan. Niinpä suosin kahviloita ja lounaspaikkoja, joissa asiakas saa olla asiakas työntekijäksi ryhtymättä.
Elämä on kuitenkin muuttunut kymmenessä vuodessa, ja siksi omia periaatteita on välillä tarkistettava. Edelleenkin palautan pikaruokapaikan astiat (eli jätteet) keräilyroskiin. Tosin nämä paikat ovat muuttuneet sikäli, että vain harvoin ne ansaitsevat etuliitteen "pika".
Vuosien takainen puheeni astioiden palauttamatta jättämisen työllistävästä vaikutuksesta ei välttämättä aina toimi, koska työvoimaa voi olla vaikea saada. Niinpä olen antanut periksi, jos lounaspaikka muistuttaa tyyliltään enemmän työmaaruokalaa kuin ravintolaa. Esimerkiksi Tampereen kauppahallissa ei tule mieleeni jättää astioita pöytään. Jos taas lounaan hinta lähenee viittätoista euroa, katson että kyseessä on ravintola ja että siellä on saatava edes välttävästi palvelua. Myös paikan ruuhkaisuus vaikuttaa arvioihini.
Korona on nostanut esiin hygieniapuolen. Liian usein asiakkaiden astiapalautukset aiheuttavat sen, että seuraavalle tulijalle pöytä jää likaiseksi. Joku sanoo, että työntekijät ovat aina pyynnön jälkeen valmiita pyyhkimään muruset ja läikkyneet kahvit pois, mutta tämä vastaus ei tyydytä minua. Se vielä puuttuisi, että asiakkaan käyttöön tarjottaisiin tiskirättiä. Työntekijöiden on pyyhittävä pöydät ilman erillistä pyyntöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti