En yllättynyt Ylen tuoreesta uutisesta, jonka mukaan Suomessa on kenties annettu ADHD-diagnooseja liian kevyin perustein. Sen sijaan olen monesti ällistynyt, kun joku rippikoululainen on leirin loppuvaiheilla kertonut olevansa ADHD, vaikka on ollut moitteettomasti mukana opetuksessa ja kyennyt täysin rauhoittumaan hiljaisuutta vaativiin hartaushetkiin.
Niinpä hymähdin, kun Rutger Bregman kirjoitti erään psykiatrin huokauksesta, että ADHD on ainoa vuodenaikarajoitteinen käytöshäiriö. Kesälomalla se ei ole ongelma, mutta kun koulu jälleen alkaa, melkoiselle määrälle poikia aletaan taas syöttää Ritolinia.
ADHD on tutkitusti myös syntymäkuukausirajoitteinen käytöshäiriö. Turun yliopiston tutkimuksen mukaan vuoden viimeisen kolmanneksen lapset saavat ADHD-diagnoosin 64 prosenttia useammin kuin ensimmäisellä kolmanneksella syntyneet. Professori Andre Sourander valitti, että diagnoosi johtaa monesti vuosia kestävään lääkitykseen amfetamiinijohdannaisilla, vaikka ensisijaisesti tulisi ottaa huomioon lapsen erityistarpeet kasvuympäristössä. On täysin luonnollista, että loppuvuoden lapset ovat kypsymättömämpiä kuin alkuvuoden.
Kööpenhaminan yliopistosta on puolestaan se tutkimus, jonka mukaan lapsen sosiaalinen asema vaikuttaa ratkaisevasti lapsesta tehtyyn arvioon. Vanhempien alhainen koulutustaso, äidin nuori ikä, yksinhuoltajuus ja vanhempien psyykkinen sairaus altistavat ADHD-diagnoosille. Tämä voi tarkoittaa sitä, että lääkärit kirjoittavat lääkkeitä sosiaalisilla perusteilla, vaikka lapsi ei ole sairas. Tutkimuksen johtaja sanoi: "Ei voi olla miettimättä, että koulu ja yhteiskunta määrittelevät lapset sairaiksi vain siksi, että he sopisivat järjestelmään."
Pojat saavat ADHD-diagnoosin huomattavasti useammin kuin tytöt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti