Tätäkin tapahtui vuonna 2011

Uutisvuotta on muisteltu. Omassa varastossani on myös tällaisia, melkein unohdettuja tapahtumia. Valitsin niistä seitsemän:

1) Orimattilassa ovat tyytyväisimmät suomalaiset, sitten tulevat Kuusamo, Jämsä, Noormarkku ja Raahe. Suonenjoella ovat tyytymättömimmät.

2) Kesäpaikan naapurissa paloi halli. Monta kuukautta myöhemmin näin talon vanhaaisäntää, jonka käsiin oli otettu palaneen ihon tilalle reidestä uutta nahkaa.

3) Espoolainen 16-vuotias poika anasti toiselta nuorelta Habbo-hotellin huonekaluja 465 euron arvosta. Hyvinkään käräjäoikeuden mielestä 16-vuotias syyllistyi näpistykseen ja lievään luvattomaan käyttöön, mutta Kouvolan hovioikeus katsoi, ettei virtuaalihuonekaluja voida pitää irtaimena omaisuutena.

4) Jossain ehdotettiin, että koiran omistajilla pitäisi olla jonkinlainen koirakortti. Kukaan ei ole vielä ehdottanut, että kadulla ei saisi kävellä ilman asianmukaista koulutusta.

5) Helsingin Sanomat laittoi jakoon 25 000 lehteä, joissa oli viikon vanha etusivu.

6) Heti Breivikin iskun jälkeen terrorismiasiantuntijat olivat erimielisiä siitä, oliko kyseessä Al Qaida vai jokin muu islamilainen järjestö.

7) Tutun sairaanhoidon opiskelijan opinnäytetyö leikkaussalien varmistuslistoista jossain alan konferenssissa oli melkoinen hitti. Lopultakin on keksitty, että leikkaussalissa voisi olla lista, josta tarkistetaan ennen operaatiota, onko kaikki tarpeellinen kunnossa ja leikataanko oikea jalka.

Käänteentekevät ovat vielä salassa

Oman kylämme lukion WLAN-verkko ei valmistunut syyslukukauden 2011 aikana. Jos olisi ollut kuluneen vuoden alussa ennustajan taito ja siltä pohjalta olisi pyytänyt arvauksia tulevan viivästymisen syistä, kukaan ei olisi maininnut Japanin maanjäristystä ja siitä seuranneita teknologiateollisuuden ongelmia.

Emme aavistaneet myöskään Norjan tapahtumia. Anders Breivik kuljeskeli tammikuun alussa vapaana ja hänen nuoret uhrinsa suunnittelivat tulevaisuutta. Jääkiekkovoitto yllätti, ja eduskuntavaalien tulos oli aivan muuta kuin vuoden alussa uskottiin.

Yksityisiä ihmisiä ovat järkyttäneet sairaudet, yllättävät kuolemat, onnelliset rakastumiset ja alkaneet raskaudet.

Vuosi 2012 on tulossa. Kaikki käänteentekevät ovat vielä salassa.

Presidentti armahtaa kun armahtaa

Presidenttiä ei tarvita nykyään juuri mihinkään. Sitä mukaa, kun hänen valintansa tuli kansalaisten itse päätettäväksi asiaksi, hänen valtaansa alettiin järjestelmällisesti vähentää. Nykyään hänen käsissään on tuskin mitään sellaista, mitä joku muukin ei voisi tehdä.

Yksi tärkeä asia hänelle on kuitenkin jäänyt: armahdusoikeus. Käytännössä se on tiukasti käytetty. Vuosittain anomuksia on pari sataa, ja niistä viisitoista päätyy myönteiseen tulokseen.

Kaiken johdonmukaisuuden ja automaattisuuden vastapainoksi yhteiskunta tarvitsee venttiilin muistuttamaan sitä, että oikeus ei aina toteudu, jos laeista ja säännöksistä pidetään poikkeuksetta kiinni.

Viisautta on myös se, että presidentti ei perustele päätöksiään. Hän vain armahtaa kun armahtaa ja on armahtamatta kun on armahtamatta.

Tulevissa vaaleissa voi tehdä äänestyspäätöksensä myös sillä tavoin, että miettii kenelle antaisi suvereenin armahtamisen vallan. Jos joku on kypsä käyttämään tällaista oikeutta, hän luultavasti osaa riittävästi paljon muutakin.

Toiseksi viimeisenä yönä

Toiseksi viimeisenä joulua edeltävänä yönä valvoin puoli neljään saakka kirjoittaakseni vuosittaisen joulutervehdykseni. Se on luettavissa myös täällä.

Eläinten joulurauha

Tuoreen uutisen mukaan Haapavedellä on julistettu eläinten joulurauha. Otsikko sai otsani rypistymään: taas yksi, taas näitä.

Eläimet kun elävät jokseenkin rauhassa joulukiireiltä, elleivät ihmiset niitä varta vasten töki. Koira makoilee paikoillaan, kissa kehrää eikä sillä ole kiire. Varsinkin karhut ovat tähän aikaan vuodesta oikein rauhallisia. Oravat näyttävät minun silmissäni elävän samaa rauhaa kuin kesälläkin.

Paimiossa eläinten joulurauhaa julistanut kirkkoherra tosin sanoi julistaessaan koirien joulurauhaa: "Eläinten joulurauha soundaa hyvin joulun sanomaan."

Mutta.

Tarkkaan uutista lukien Haapaveden joulurauhan julistus ei ollut höpöjuttua, sillä siihen liittyi myös teko: ”Yli Haapaveden pitäjän itse kullekin riistaeläimelle rikkomaton joulurauha niin, ettei yksikään metsämies pyyntiaikeissansa järkytä jouluaatosta kello kahdestatoista toiseen joulupäivään kello kahteenkymmeneenneljään."

Poliittinen idolini Vaclav Havel on kuollut

Poliittinen idolini, Tšekkoslovakian entinen presidentti Vaclav Havel on kuollut.

Kenenkään toisen poliitikon elämäkertaan en ole tarttunut yhtä innostuneena. Kenenkään toisen poliitikon kirjaa en ole laskenut käsistäni yhtä lumoutuneena.

Havel ei tavoitellut valtaa. Se vain tuli hänen osakseen sen jälkeen, kun hän oli ollut valmis kärsimään ja menettämään. Presidenttinäkin hän oli yhä kirjailija ja runoilija.

Kerran olen istunut pari tuntia netissä vain löytääkseni sen valokuvan, jossa hän käveli takki olalla pitkin Prahan katuja oltuaan vain muutamaa minuuttia aiemmin Tšekkoslovakian presidentti.

En löytänyt. Harmittaa vieläkin.

Saarnaaja katsoi yleisöön (toljotti)

Muistelen sitä, kun viimeksi osallistuin vieraan seurakunnan jumalanpalvelukseen. Siellä näkee joitakin asioita selvemmin kuin kotona.

Saarna oli hyvin valmisteltu. Siinä oli pyrkimystä ajankohtaisuuteen, vaikka tämä saarnaaja nyt ei ollutkaan suuri ajattelija, mutta eihän heitä paljon ole. Puheen sisältö oli kuitenkin 8+.

Ongelmana oli kommunikaation puute. Saarnaaja puhui niin kuin olisi ollut yksinään kirkossa. Jos hän oli ennen messua harjoitellut esiintymistään tyhjässä salissa, mikään ei olisi muuttunut tositilanteessa. Jo kouluvuosina opetettavien sääntöjen mukaan hän katsoi yleisöön, mutta se katse oli pelkkää toljotusta. Hänen silmänsä olivat kuulijoissa, mutta ajatuksensa yksinomaan paperissa tai sitten hieman siitäkin sivussa. Ei ollut mahdollista, että hän olisi joskus iskenyt silmää kuulijoilleen.

Tosin kommunikaation puute ei ole Suomessa vain pappien vika. Samanlaista yksinpuhelua virkamiehen kirjoittamin sanoin ovat ministerin puheet. Samalla tavoin toljottaa presidentti uutenavuotena kameraan sen sijaan, että katsoisi kansalaisiin.

Täyttyisivätkö kirkot paremmilla saarnoilla? – En usko.

Joskus kesäteologina ollessani sain nuorilta lupauksen, että he varmasti tulisivat paikalle, jos vain olisin saarnavuorossa. En ole havainnut heidän rakentavan jonoa kirkon ovelle. Odottelen, että heistä edes yksi tulisi paikalle, edes joskus.

Hymiöitä korvaamaan

Hymiöt ovat varmaan syntyneet tarpeeseen, kun ilmaisu on jouduttu rajaamaan tekstareissa äärimmäisen tiukasti 160 merkkiin. Ongelmaksi ne ovat muuttuneet sitten, kun niitä on sovellettu muuhunkin kirjoittamiseen, jossa vastaavia merkkirajoituksia ei ole.

Hymiöt ovat askel kiinalaisen kirjoitusjärjestelmän suuntaan, jossa lukijan on tunnettava erikseen jokainen merkki. Ääntämykseen perustuva kirjoittaminen on kuitenkin kommunikaation kannalta ylivoimainen. Sen avulla luodaan syvimmät tunteet välittävää kirjallisuutta ja välitetään ymmärrettävää informaatiota.

* * *

Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin ja arvelen lukijoissa syntyvän tällaisia vastaväitteitä: "Äänensävy ja pienen pienet ilmeet välittyvät netissä huonosti. Tekstin varassa toimivaan viestintään on hyvä tuoda muita keinoja."

Minä puolestani uskon, että ilman hymiöitä voidaan sanoa kaikki se mikä hymiöiden kanssakin. Oikeilla sanoilla toimittaessa lukijan ei tarvitse erikseen purkaa hymiökoodeja.

Hymiöt voidaan täysin korvata vaikkapa tällaisilla sanoilla: heh, hahhah, naurattaa, oho, hups, voi itku, pyh, hmmm, hui, apua, sääli, surku, sori, yäk, ei paljon heilauta, kiva, silmänisku, vitsi vitsi, pelottaa, väsy, irvistys, aha, joo, juu, OK, hih, huh, sopiihan se, ohhoijaa, mikä nautinto, ei ja vielä kerran ei, salli mun nauraa, hauska juttu, kiitos, anteeksi, moi, en niin tosissani, vai niin, jep, jees, kyllä vain, pahoillani, totta maar, tosi on, kyynel, älä nyt, ei sentään, ei kai, jopas sattui, myötätuntoisesti, leikilläni, ei niin kirjaimellisesti otettavaa, pöö, ja tämäkin vielä, riemuissani, ottaa päähän, hämilläni, halaus sulle, mene jorpakkoon, rakstan sua.

Sanojen maailma on loputon eikä mielikuvitukslle ole rajoja. Sen sijaan muutamalla viivalla, kaarella, pilkulla ja pisteellä ilmaisun reunat ovat pian vastassa.

Joulukertomukseen lipsahtanut aasi

Muuan tuttu pappi aloittaa kirjoituksensa: "Maria, Joosef ja aasi..."

Aloituksessa ei ole mitään outoa, ja itsekin olen monesti kehitellyt ajatusta suunnilleen näistä lähtökohdista.

Tarkkaan ottaen kolmesta substantiivista yksi ei kuulu joukkoon: aasia ei mainita raamatunkertomuksessa. Se on raamatunlukijoiden omavaltainen lisäys. Alkutekstin mukaan Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta.

Ei siinä aasista puhuta.

Tämä mielikuvamme on esimerkki siitä, kuinka halukkaasti lykkäämme tekstiin omia muistojamme ja vaikutelmiamme. Ei kai se vaarallista ole, mutta tämän havaitseminen tuo nöyryyttä kuvitelmiimme, että todellisuus olisi niin kuin muistamme sen olevan.