keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Pahoitteleminen ei ole anteeksipyyntöä

Julkisuus on niin täynnä anteeksipyyntöjä ja pahoittelua, että aikuiseltakin alkaa mennä sekaisin, milloin kuuluu pyytää anteeksi ja milloin on vain pahoiteltava.

Päätin, että lapsille on muutaman esimerkin avulla kerrottava, mistä on kyse. Seuraavilla eväillä kävin alakoululla.

Oleellista on, että pahoittelemiseen tai liittyy tahattomuus, kun taas anteeksipyytämiseen yhdistyy sekä aito katumus että tahallisuus tai ainakin täydellinen harkitsemattomuus. Pyytäessään anteeksi ilman aitoa katumusta ihminen syyllistyy iljettävyyteen.

*  *  *

Tilanne 1a: Pelaaja potkaisee vahingossa toista pelaajaa ja tämä loukkaantuu. Potkaisijan kuuluu silloin sanoa, että olen pahoillani, mutta tämän enempää häneltä ei pidä vaatia.

Tilanne 1b: Pelaaja potkaisee tahallisesti toista pelaajaa ja tämä loukkaantuu. Omatunto alkaa soimata, että mitäs tyhmää oikein teinkään. Nyt on oikein, että potkaisija käy pyytämässä anteeksi.

Tilanne 1c: Pelaaja potkaisee tahallisesti toista, maalitilanteeseen murtautuvaa pelaajaa, ja tämä loukkaantuu. Potkaisija ajattelee tehneensä oman joukkueensa kannalta viisaasti, mutta käy pyytämässä anteeksi. Tämä on iljettävää kaksinaisuutta, koska katumus puuttuu.

Tilanne 2a: Oppilas käyttää luokkatoveristaan tietämättömyydessään jotain nimeä, joka vaikuttaa viattomalta mutta jota tämä jostain syystä kertakaikkisesti inhoaa. Hän ei voinut aavistaa, että nimi satutti. Loukkaantumisen havaitessaan oppilas tekee oikein, kun sanoo olevansa pahoillaan. Tämän enempää häneltä ei pidä vaatia.

Tilanne 2b: Oppilas käyttää luokkatoveristaan tahallisesti jotain nimeä, jonka tietää loukkaavan. Omatunto alkaa kolkuttaa, ja niinpä hän tekee oikein pyytäessään anteeksi.

Tilanne 2c: Oppilas loukkaa nimittelemisellään tahallisesti luokkatoveriaan ja aivan seuraavassa lauseessa pyytää nopeasti anteeksi. Aito katumus puuttuu, ja siksi hän käyttäytyy inhottavasti.

                                                                            *  *  *

Lisäksi on muistettava, että suomen kielessä on myös anteeksipyynnön kevytkäyttöä, kuten silloin kun vahingossa tönäisee toista tai pyytää toista hieman väistämään bussin käytävällä; mutta nämä ovat taas vähän toinen juttu, koska niissä ei loukata ketään.

4 kommenttia:

Tommi M. kirjoitti...

Kun lähtee maailmalle, niin huomaa että tuossa anteeksipyynnön kevytkäytössä meillä suomalaisilla on ehdottomasti parantamisen varaa. Ainakin täällä Amerikan maalla "excuse me" on aika tärkeä ilmaisu, mitä pitää käyttää jo ennen kuin edes vahingossa ketään tönäisee bussin käytävällä. Me suomalaiset kun ei olla totuttu kovin hyvin tuon tyyppiseen hienotunteisuuteen, niin saamme helposti töykeän maineen kun pusketaan ihmisiä pois tieltä ja ehkä möläytetään pikainen "sori" jälkikäteen.

Arto Köykkä kirjoitti...

Suomalaisten vaikeus käyttää esimerkiksi englannille tyypillisiä kohteliaissuussanoja perustuu osin siihen, että suomessa huomattava osa kohteliaisuudesta kätkeytyy konditionaalin käyttöön: ”Antaisitteko minulle laskun.” Suomalaisen mielissä sana ”anteeksi” kenties tuntuu liian painavalta. Se voi maistua liian suurelta sanalta, kun tarkoituksena on vain pyytää tietä. On helpompi sanoa: "Pääsisiköhän tästä." Ilmauksen suorat käännökset eivät taida toimia maailmalla.

Arto Köykkä kirjoitti...

Ja vielä yksi kummallisuus. Jos ravintolan asiakas sanoo ensin "antaisitteko minulle laskun" ja lisää siihen sanat "olkaa hyvä", hänen käytöksensä muuttuu töykeäksi ja ilmaisee tyytymättömyyttä ravintolan toimintaan. Englantilaiselle ravintolakielen sanalle "please" ei tässä tapauksessa ole mitään suoraa käännöstä.

Ja vielä tuli mieleeni, että minua on aina kiusannut, kun esimerkiksi opettajat ovat moitteiden ja ankarien käskyjen perään lisänneet sanan "kiitos" monella huutomerkillä. Kiittäminen on kiittämistä, ei moittimista eikä käskemistä.

Tommi M. kirjoitti...

Todella hyviä pointteja, olen samoja huomannut ja pohtinut. Tällaiset kieli- ja kulttuurierot tekevät kansainvälisen kanssakäymisen joskus kinkkiseksi.