Ensimmäisen kerran olin saattelemassa hautaan nuorta
liikenneonnettomuuden uhria vuonna 1991. Silloin jokin minussa särkyi. Lehtien
onnettomuusuutiset alkoivat elää uudella tavalla. Aiemmin olin vain sivuuttanut
ne nopeasti asioina, jotka eivät minulle kuulu.
Noista ajoista lähtien olen aina pysähtynyt uutisten äärelle
ja tuntenut jonkinlaista surua. Viimeksi olen ajatellut tutussa paikassa Patalahden
huoltamon lähellä sattunutta kolaria, jossa kaksi iäkästä naista törmäsi
vastaan tulleeseen neljän hengen perheeseen. Lapset loukkaantuivat vakavasti,
ja uutiset ovat kertoneet myös yhdestä kuolleesta.
Onnettomuuskuvia katsellessa päässäni soivat erään
leskinaisen sanat, joilla hän kuvasi miehensä saamaa, kuolemaan johtanutta aivoinfarktia:
"Sillä sekunnilla romahti meidän elämä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti