perjantai 22. marraskuuta 2024

Kirjailija voi olla kirjojaan kiinnostavampi

Kuuntelin radiosta Satu Rämön haastattelun ennen kuin hänen ylisuosittu dekkarinsa Hildur ilmestyi. Rämö kertoi lumoavasti tulevasta kirjastaan ja sen tapahtumapaikoista, Islannista. 

Olen ihmetellyt, miksi haastattelu jäi niin vahvasti mieleen. Tietysti Islanti on omituinen paikka, kaikkein kummallisin missä olen ikinä käynyt.  

Varmaan Satu Rämö on kiehtova persoona, mutta tämäkään ei selitä, miksi juuri hänen haastattelunsa teki niin suuren vaikutuksen. Radiomaailmahan on täynnä kiinnostavia persoonia.  Mieltymykset ovat vaikeasti selitettäviä asioita. Ihminen voi jättää jäljen äänensävyllään, katseellaan tai kävelytyylillään, ylipäänsä asioilla, jotka eivät ole mitattavissa. 

Minun tapauksessani Rämön haastattelu ei kuitenkaan muutu kirjan lukemiseksi. Kun katson hyllyni lukematta olevia kirjoja, ne kaikki ovat tärkeämpiä kuin Hildur. Satu Rämö ei ole ainoa kirjailija, joka on houkuttanut minua enemmän kuin itse teokset.

Kalle Päätalon elämäkerran luettuani olin edelleen vakuuttunut siitä, etteivät hänen romaaninsa tosiaankaan ole minua varten, vaikka kieltämättä ne ovat kansanperinteen kokoelmina tärkeitä. J. R. R. Tolkienin elämäkerta vahvisti käsitystäni, että hän on laatukirjailija, mutta Sormusten herraan en ryhdy. Tyylilaji ei ole minun. 

Mika Waltarin romaanit ovat olleet lukukelpoisia, mutta mikään niistä ei ole suuresti sytyttänyt, ei edes Sinuhe. Waltari on entinen naapurini Helsingin opiskeluvuosilta, ja juuri ihmisenä hän on kiehtonut minua ja voittanut arvostukseni.

Ei kommentteja: