Meikäläisillä leveyspiireillä kaaliperhonen, leskenlehdet ja sinivuokot havaittiin ennätysmäisen aikaisin, maaliskuun lopulla. Ihmiset kertoivat niistä iloisin mielin.
Minäkin ilahduin. Lopultakin päästään talvesta, joka ei ole ollut edes talvi. On hienoa nähdä nurmikon vihertävän ja huomata, kuinka lehdet eivät enää mahdu puiden sisään vaan pursuavat niistä ulos.
Muutaman päivän takapakin jälkeen kevät ja kesä ovat taas ottamassa vallan. Lähipäivinä hätyytellään jo kahtakymmentä astetta.
Mutta.
Juuri tämä ilahtuminen on vaarallista. Aikaisesta keväästä lumoutumisen keskellä moitin itseäni. Olen taas lankeamassa siihen inhimilliseen perusharhaan, että lyhytnäköisten ja hetkellisten etujen vuoksi olen näkemättä lämpenemisen aiheuttamaa onnettomuutta, joka on koko ajan toteutumassa. Ollaan kuin vanhassa Grimmin veljesten tallettamassa kansansadussa.
Tarina Hamelnin pillipiiparista käsittelee kaupungin vakavaa rottaongelmaa. Eräänä päivänä Hamelniin saapui salaperäinen huilunsoittaja, joka lupasi karkottaa rotat musiikkinsa avulla. Hän soitti huiluaan, ja lumotut rotat seurasivat häntä Weser-jokeen, johon ne hukkuivat. Kun kaupunkilaiset kieltäytyivät maksamasta sovittua palkkiota, huilunsoittaja palasi ja lumosi tällä kertaa lapset. Heitä ei nähty enää koskaan.
1 kommentti:
Lämpemeninen on onnettottomuus, jos sen niin kokee. Minusta se vain tapahtuu ja on viisainta vain sopeutua siihen.
Tähän ihmisen , etenkin suomalaisten aiheuttamaan ilmastonmuutokseen on suhtauduttava erittäin suurella varauksella. Etenkin nyt kun suuri raha on sotkettu päästö(=ane)kauppaan. Ja tietenkin politiikkaan!
Touhu on menettänyt uskottavuutensa, esim luke, ipcc : tiedot mitä sattuu.
Lähetä kommentti