Oli juttutuokio ihmisen kanssa, joka asuu Petäjävedellä. Se on alle neljän tuhannen asukkaan keskisuomalainen kunta, joka tunnetaan Unescon maailmanperintökohteeksi valitusta kirkostaan.
"Me asutaan ihan syrjäkylillä", hän lausahti.
Sanoin, että Petäjäveden kirkonkylällä voi kieltämättä hoitaa päivittäiset kauppa-asiansa, ja jos menee Jämsään, eteläiseen naapurikuntaan, siellä on tehtaita ja isompia kauppoja. Junakin pysähtyy. Toisessa suunnassa on Jyväskylä. Se on kohtalaisen iso suomalainen kaupunki, jossa näkee liigajääkiekkoa.
Mutta Helsinkipä se vasta on jotain. On metro, Presidentinlinna ja kaikki. Useimmat julkkikset asuvat siellä.
Toisaalta jo Tukholmassa näkee, että Suomi on pääkaupunkeineen historiaton ja syrjäinen. Tukholma taas häviää Kööpenhaminalle, jossa on jo metropolin tuntua. Sekin on niin pieni, ettei sinne synny kunnon jalkapallojoukkuetta. Pitäisi olla Lontoossa, Madridissa tai Pariisissa.
New York on vielä mahtavampi. Se on kaupunki samaan tapaan kuin Caterpillar on maansiirtotraktori, Levis on farkut ja McDonalds hampurilaisravintola. Se on kaupunkien kaupunki.
Siellä New Yorkissa on kuuluisa italialaiskaupunginosa. Siinä on muutamia kortteleita, joiden monet asukkaat ovat tunteneet elävänsä niin keskellä maailmaa, ettei niiltä kulmilta tarvitse lähteä mihinkään. He ovat mielestään maailman ytimessä.
Ei niin suurta paikkaa, ettei siellä olisi pieniä piirejä.
Katsoin kumppaniani. Ehkä hän vähän hymyili.
Koko New Yorkissa ei ole yhtä hienoa kirkkoa kuin Petäjäveden vanha kirkko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti