Palvilihaa

 
Olen muistellut, kuinka parisenkymmentä vuotta sitten tulin Tampereella Kauppahallin ovesta sisään. Viereisellä penkillä istui puliukko, joka kääri paperin alta palvilihaa esiin.

"Ja nyt syödään!" hän sanoi niin lujaa, että puoli kauppahallia kuuli.
Hymyilytti, ja hän tarjosi minullekin.

"Kiitos ei. Taitaa sinulla olla niin iso nälkä etten kehtaa."

Ei arvannut puliukko, että pääni sisällä hän kulkisi kaikkiin niihin paikkoihin, joihin minut sallittaisiin kulkea.

Ja toisaalta dementia: sehän on sitä, että ihminen itse ei tiedä olevansa kuollut.