lauantai 19. syyskuuta 2009

Minua ei haittaa

Vapaa‑ajattelijoiden puheenjohtajasta Jussi K. Niemelästä on kehittymässä samanlainen mediaviisas kuin Jari Tervosta, Salli Saaresta ja Lenita Airistosta. Aina kun jotain tapahtuu, häneltä ollaan kysymässä mielipidettä.

Nyt ollaan huolestuneita siitä, että McDonalds käyttää kananlihaa, jonka teurastaja lausuu ennen työtään islamilaisen rukouksen.

Niemelän mukaan tässä loukataan niiden uskontoja ja uskonnottomuutta, jotka eivät ole islaminuskoisia, koska heidät laitetaan tietämättään syömään Allahille pyhitettyä lihaa.

On Niemelällä huolet. Tällaisena perusluterilaisena sanon, että minun puolestani on aivan sama, onko jokin liha pyhitetty vishnulle, shivalle, allahille tai aivan mille tahansa jumalalle. Minä kun en niihin jumaliin usko, niin ne eivät millään tavoin minuun osu. Ne ovat osastoa "ihan sama".

Asian luulisi olevan vapaa‑ajattelijoille vielä yhdentekevämpää, koska heille kaikki jumalakuvat ovat tyhjyyttä täynnä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Usein ateistit vaikuttavat huomattavasti kristittyjä fanaattisemmilta tämänkaltaisissa asioissa, oli kyse sitten käännytyksestä, ruoka- ja puhtaussäädöksistä tai Ranskan uskonnollisten esineiden ja -korujen pitokiellosta.