Toissailtana olin mukana, kun kotikylämme vuonna 1971 syntyneet nuoret pitivät eräänlaista luokkakokousta talolla, jossa he olivat aikanaan viettäneet discoiltoja. Samalla kyse oli eräänlaisista nelikymppisjuhlista.
Olin luvannut pitää juhlapuheen. Eihän siitä oikein juhlapuhetta tullut, mutta jotain kuitenkin jutustelin. Muistelin vanhoja ja kerroin ajatuksiani nykynuorista. Sanoin, että he ovat kiltimpiä kuin aikanaan heidän 1971 syntyneet vanhempansa. Jotakuta se taisi yllättää.
Yritin olla myös hieman hilpeä, vaikka se on minulle aina hieman työlästä, ellei kyseessä ole tilannekomiikka.
Liian vakava tuollaisissa juhlissa ei saa olla, koska niissä ihmiset perustellustikin haluavat unohtaa murheensa. Niitä ihmisillä on yllin kyllin, eikä niitä tarvitse ajatella koko ajan ja joka ilta.
Sen vuoksi jätin sanomatta jotain oleellista 40 ikävuoden rajasta. Jos olisin kaiken ajattelemani lausunut ääneen, olisin sanonut, että seuraava vuosikymmen kuluu vielä nopeammin kuin edellinen, joka sekin oli ripeämpi kuin vuodet 20 - 30.
Neljästäkympistä alkava vuosikymmen on viimeinen, jonka aikana ihminen voi vielä leikkiä tietämätöntä psalmin sanoista: "Me katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois." Vielä on perusteltua toivoa, että kylän koko ikäluokka voisi viettää viisikymppisiä yhdessä. Seuraavan vuosikymmenen aikana joku jo jättää matkansa kesken.
4 kommenttia:
Tänään oli hyvin tuntemani naisen 80-vuotispäivillä suuri houkutus letkauttaa: "Paikalle ovat kokoontuneet todennäköisimmät arkunkantajat." Jätin sanomatta.
Hatis
Ei tassa neljankympin rajapyykin jalkeen ihan taysin tietamaton elaman haavoittuvuudesta voi olla. Sen verran kaikenlaista pikkuvikaa alkaa monella kropassa olla (ja joillakin vahan isompaakin), ettei tunnu olo enaa kaksikymppiselta.
Mutta just 40 täyttävänä voin ihan rehellisesti sanoa,että elän vasta täyttä elämääni. Jotkut voi jäädä matkan varrelle ennen seuraavaa "Discoa", mutta siihen asti otetaan mitä annetaan.
Tuohon tapaan nelikymppisen kuuluukin ajatella. Kymmenen vuoden kuluttua mieli tosin muuttuu, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että viisautta olisi silloin yhtään enempää kuin kolmenkymmenen iässä.
Lähetä kommentti