keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Mestarin juhlat

Jos minulla olisi taidemaalarin taidot, ottaisin esimerkin niistä ikivanhan kristillisen perinteen kuvista, joissa yksi itämaan tietäjistä on musta mies; hänkin on tullut talliin Mestarin syntymää juhlimaan.

Maalaisin Betlehemin majatalon pihalle oman perheeni, kummilapset, Henrin jolle olen pitänyt kielikurssia, mustalais-Rogerin, kaikki ne jotka ovat tulleet potkituiksi Facebook-listalta, kun mielipiteet eivät miellyttäneet, isävainaan, kaikki ne jotka surevat että tänä jouluna pöydässä on lautasia liian vähän.

Olisi kiva nähdä ne kesällä Tammisaaressa nujakoineet mummot, jotka tappelivat kaljatölkeistä. Ja kunnia kauppojen myyjille, jotka kotonakin jaksavat perheelle joulua. Mopoautokuskit ovat suosikkejani.

Saisi siellä olla muutamia kuuluisuuksia. Fjodor Mihailovitsin maalaan kaikkiin kuviini. Martin Luther King kuuluisi mukaan, kun ymmärsi sanoa, että meidän on luovuttava joko väkivallasta tai olemassaolosta. Ja Saarikosken Pena, kun se on nykyään aina siellä missä minäkin. Litti olisi kymppipaita päällä. Joku viidentoista ikäinen olisi reppuineen kysymässä, mitä leirille otetaan mukaan. Onko oma tyyny hyvä idea?

Olisihan siellä majatalon väki ja ne eläimet, joiden syöttökaukalo on nyt otettu parempaan tarkoitukseen. Ehkä Afrikassa käynyt Tiina maalaisi yhden seepran. En panisi pahakseni, jos Virtasen Timo parkkeeraisi sinne vanhan Mini Cooperin, sillä on se niin sympaattinen auto, kuin uskollinen kotieläin.

Soittaisin itte Talibanille, että mitäs jos tulet sinäkin.

Jeesus että se pyhän yön yhteishenki tekisi meille kaikille jumalaisen hyvää. On mestarin juhlat ja kaikki paikalla. Jumala on syntynyt meille.

Näillä ajatuksilla toivotan hyvää joulua kaikille ystävilleni, tutuille ja tuntemattomille.





1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, hyvää ja rauhallista joulua sinulle myös.