Väitöskirjat tehdään futiskisojen välissä

Sitä tuli 370 sivua

Ensimmäisen kerran törmäsin väitöskirja-ajatukseen opiskeluaikoinani gradun valmistumisen aikaan, kun ohjaava professori suositteli jatko-opintoja. Olin tutkinut Paul Tillichiä, joka oli hyvä johdattelija filosofian ja teologian historiaan, mutta en halunnut jatkaa siitä aiheesta. Olin saanut annokseni, enkä jaksanut uskoa, että olisin tuonut jotain oleellista Tillich-tutkimukseen, jota maailma oli muutenkin täynnä.

Seuraavan kerran väitöskirjani tuli mieleen 1990-luvun lopulla. Silloin pohdiskelin nykyistä aihettani, mutta väliin tuli Varta vasten -rippikoulumateriaalin teko, joka työllisti minut kaikessa laajuudessaan kahdeksi vuodeksi. Se näännytti täysin, enkä vähään aikaan jaksanut mitään. Välissä kului monta vuotta, koska ajattelin, että vuoroni oli jo mennyt.

Keväällä 2013 tein vihdoin ratkaisevan päätökseni, kun alkoi tuntua siltä, että tarvitsin varsinaisesta työstäni vähän lomaa. Kuvaavaa nuorisotyön papin työlle on se, että tuntee olevansa lomalla, kun sen sijasta kirjoittaa alle kahdessa vuodessa 370 sivua väitöskirjaa. Mutta ei siitä asiasta sen enempää.


Alkuaan olin väärässä Saarikosken kanssa

Olen lukenut kaunokirjallisuutta paljon, mutta runoutta hyvin vähän, oikeastaan vain Pentti Saarikoskea ja Paavo Haavikkoa. Loppusointuja en siedä ollenkaan.

Pentti Saarikoski oli niitä nuoruusvuosieni suuria julkisuuden hahmoja, joita ei voinut olla huomaamatta, vaikka heistä ei olisi muuten tiennyt mitään. Hän oli se älykkörunoilija, joka joi paljon ja vaihtoi vaimoja. Saarikosken teksteihin törmäsin ensimmäisen kerran koulussa joskus viidentoista ikäisenä, kun luokkamme sai äidinkielen tunnilla tutkittavaksi monisteen, jossa oli Saarikosken teksti: "Ajettiin hillitöntä vauhtia pimeää tietä pitkin, / keltavästäräkki käveli mustan oksan päästä päähän." Tuolloin olin varma, että kuka tahansa voisi kirjoittaa nuo rivit. Sittemmin olen muuttanut mieltäni.

Saarikosken löytämiseen meni kuitenkin paljon aikaa. Joskus 1990-luvulla ostin hänen kirjansa Tähänastiset runot. Hyvin pian kiinnitin huomiota raamattuviittausten lukuisuuteen. Aloin vedellä marginaaliin viivoja, mutta sillä kertaa ei seurannut sen enempää. Vasta paljon myöhemmin yhdistin nämä teemat minua alati kiinnostaneeseen uskonnonfilosofiseen teemaan kielestä, sen rajoista ja mahdollisuuksista.


Sivistyssanoja vain äärimmäisessä hädässä

Päätökseni väitöskirjan tekemisestä ja kahden vuoden virkavapaasta tein keväällä 2013, mutta lähinnä yliopiston hitauden takia pääsin toteutukseen vasta syksyllä 2014. Professori oli kovin epäileväinen sen suhteen, saisinko työn aikaan kahdessa vuodessa. Rohkenin olla eri mieltä. Sanoin, etten aloita tyhjästä ja että minulla on luja itsekuri. Kun professori jäi eläkkeelle keväällä 2014, hän oli sitä mieltä, että kannatti aloittaa saman tien, koska aika on lyhyt. Minä väitin vastaan ja sanoin, että katson jalkapallon MM-kisat ensin. Niin tein, ja vastaavasti toimitin työni esitarkastukseen samana päivänä kuin EM-kisat alkoivat. Olen havainnut hyväksi, että tällaisia hommia tehdään jalkapallokisojen välissä. Elämässä on tiettyjä tärkeysjärjestyksiä.

Nyt työ on esitarkastajilla. Heillä on kolme kuukautta palautteen antamiseen. On varmaa, että heillä on yhtä ja toista huomautettavaa. Se on heidän tehtävänsä, ja muutenkin Saarikoski on niin monimielinen kohde, että näkökulmia on loputtomasti. Jos nyt hyvin menee, väitöstilaisuus on joskus syksyllä.

Väitöskirjani nimi on "Sakeinta sumua käskettiin sanoa Jumalaksi". Se on Saarikoski-sitaatti. Alaotsikkona on "Uskonnollinen kieli Pentti Saarikosken tuotannossa".

Olen varma, että työni on kenen tahansa tavallisen fiksun ihmisen luettavissa. Tästä on takeena esimerkiksi se, että inhoan sivistyssanoja ja käytän niitä vain viimeisessä hädässä. Pentti Saarikosken lisäksi pohdin uskonnollisen kielen rajoja ja mahdollisuuksia.


Vähintään 44 tuntia viikossa ilman lomia

Jos väitöskirjastani olisi ollut minulle niin sanottua hyötyä, asiaan olisi pitänyt ryhtyä nuorempana. Nyt minun on turha toivoa, että minulle tarjotaan kirkossa jotain suurenmoista asemaa. Elämä menee kuitenkin niin kuin menee. En voi kuvitella, että olisin voinut valita toisin kuin olen valinnut. Ihminen kirjoittaa elämäänsä, mutta häntä myös Kirjoitetaan.

Sitä paitsi väitöskirjan tekemisellä on puolensa näin korkean iän saavuttamisen jälkeen. Yleissivistys on toisella tasolla kuin heti yliopisto-opintojen jälkeen. Kaikkia oleellisia kirjoja ei tarvitse hankkia kirjastosta, sillä niitä löytyy omastakin kirjahyllystä. Voimiaan osaa arvioida paremmin kuin nuorena. Tietää, miten saa itsestään kaiken irti, muttei yli kaiken. Tunnistaa, milloin päivä on viisainta lopettaa.

Olen pitänyt päivittäin kirjaa tunneistani. Viikkotunteja on ollut yleensä 44, mutta joskus vähän yli 50. Kerran lipsahti saamattomuuden puolelle ja jouduin tyytymään 40:ään. Jouluna ja pääsiäisenä olen sallinut kaksi ylimääräistä vapaapäivää. Kesälomaa ei ole ollut, mutta nyt huhtikuussa lomailin viikon verran Irlannissa. Toissa keväänä olin Prahassa, mutta sen ajan käytin enimmäkseen siihen, että kirjoitin Prahan kaupunginkirjastossa.

Lisäksi korkean iän saavuttaminen vaikuttaa siihen, ettei enää juokse joka pallon perässä. Uskaltaa sanoa asioille: "Kiinnostavaa, mutta tähän minulla ei ole varaa syventyä tämän enempää."

Paraikaa keskityn jalkapalloon. Uskon, että Ranska voittaa.West Hamissa pelaava Dimitri Payet on kova.