maanantai 26. maaliskuuta 2018

Jälkipuheet: Jumala-uskoon ei tarvita yliluonnollisia kokemuksia


Nuoren miehen ajatus oli lähtökohta

Tuoreimman Aamulehden kolumnini lähtökohta oli muuan nuori mies, joka sanoi, että voisi hyvinkin osallistua seurakunnalliseen elämään, ellei olisi yliluonnolliseen uskomisen pakkoa. Tuon ajatuksen kommentoinnista tekstini lähti liikkeelle, mutta monesti alkulause pyyhkiytyy tekstin hiomisen mukana pois, ja niin kävi tälläkin kertaa.

Ensin aihe tuntui mahdottomalta sovitettavaksi kolumnin rajoihin eli 2600 merkkiin, mutta olen aina pitänyt mahdottomista tehtävistä.


Pyhyyden tunne rakentuu arkipäiväisten kokemusten varaan

Kenties täysin oma ajatukseni on se, että "olisi outoa, että luonnonlait säätänyt taho joutuisi turvautumaan lakiensa vastaiseen toimintaan" ja että Jumalauskoon ei tarvita yliluonnollisia kokemuksia. Ainakaan en tiedä, että olisin lainannut ajatukset joltakulta. Toisaalta olen täysin varma, että joku muukin on ajatellut samalla tavoin. Maailmassa ei ole täysin uusia, ainutlaatuisia ajatuksia.

Seuraavat rivini pyhyyden tunteen rakentumisesta arkipäiväisten kokemusten varaan ovat muokattua tekstiä Pentti Saarikosken uskonnollista kieltä käsitelleestä väitöskirjastani. Ne ovat niin sanottua peruskauraa, johon uskontokriittisten ateistien olisi syytä tutustua. Loppuisi vänkääminen siitä, että usko perustuu kuvitelmiin yliluonnollisesta todellisuudesta, jota ei ole oikeasti olemassa. Tärkeä ajatukseni on, että selittämätön ja ikuisesti selittämätön on aivan eri asia kuin yliluonnollinen.


Olemassaolon vaikeus

Lopuksi kirjoitin siitä, että Jumala ei ole maailman olioluetteloihin liitettävä lisäolio. Idea ei ole omani. Siitä on kirjoittanut esimerkiksi Wittgensteinilta tärkeimmät vaikutteensa saanut uskonnonfilosofi D. Z. Phillips. Yritin sanoa hänen ajatuksensa kansanomaisesti.

Lyhyt huomautukseni olemassaolon käsitteestä sisältää mutkikkaita kysymyksiä. Olemassaolo ei ole lainkaan niin yksinkertainen käsite kuin filosofiaan perehtymätön ihminen ajattelee. Olen blogannut tästä kerran aiemmin tai oikeastaan toisenkin kerran.


Myötätunto lapsenuskoisia kohtaan

Lopussa ilmaisin myötätuntoni niille, jotka haluavat kaikesta huolimatta uskoa lapsenomaisesti taivaalliseen isähahmoon, eräänlaiseen olentoon. Minä sallin sellaisen uskon, enkä pidä näin uskovia huonompina kuin itseäni.


Kolumnin vastaanotto

Pelkäsin saavani kuraa sekä tiukoilta jumalankieltäjiltä että kireiltä Jumalan puolustajilta. Jumalankieltäjät ovat olleet minun tietääkseni varsin hiljaa. Ehkä tekstini on heidän kannaltaan vaikea. Sitä ei voi vastustaa sillä normaalilla perusteella, että uskoisin johonkin olemattomaan joulupukkiin tai että olisin ristiriidassa luonnontieteiden kanssa.

Myös Jumalan kiivaimmat puolustajat ovat vaienneet. Ehkä he ovat oivaltaneet, että kaikesta huolimatta olen Jumala-uskon puolella ja että tarkoitukseni on helpottaa heidänkin maailmankatsomuksellisia ongelmiaan. Kenties kiihkeimmät eivät vain lue minun kirjoituksiani.

Aamulehden nettisivuilla tekstiä ei ole kommentoitu, mikä saattaa johtua siitä, että vastaava toimittaja seuloo tyhmimmät kirjoitukset pois. Kolumnin arvioijia on kyllä ollut paljon, ja siitä päätellen tekstiä on luettu. Facebookissa juttua on kommentoitu lähes yksinomaan myönteiseen sävyyn. Joku tosin valitti, ettei saa tekstistäni lainkaan otetta. Tasan meni, sillä minäkään en saanut lainkaan otetta hänen kommentoinnistaan, vaikka yleisesti pidän häntä ymmärryksen ihmisenä.


Kolumnini Aamulehden sivuilla

2 kommenttia:

Risto kirjoitti...

Onko Jumala tämän näkemyksen mukaan persoonallinen?

Arto Köykkä kirjoitti...

Juuri tämä 2600 merkkiin ahdettu vastaus ei ota kantaa tähän kysymykseen, mutta oman näkemykseni tiivistän näin: Jumala (isolla kirjaimella kirjoitettuna) on suuri Sinä meidän keskellämme ja ympärillämme.