sunnuntai 16. huhtikuuta 2023

Oppilas josta ei ikinä tulisi mitään

Liike-elämän tähtiä luultavasti tarvitaan, jotta ihmisillä olisi työtä, mutta minä en ole ikinä osannut tehdä heistä ihailuni kohteita. Oman kiinnostukseni on suuntautunut toisaalle. 

Siitä huolimatta minut pysäytti Hesburgerin perustajan Heikki Salmelan tuore haastattelu. Hän tunnusti, ettei ollut koulussa kaikkein välkyin lukijatyyppi. Niinpä rehtoriopettaja menetti hermonsa hänen kanssaan. Hän sanoi Salmelan olevan niin tomppeli, ettei hänestä koskaan tulisi mitään. Täyden outouden puolelle mentiin siinä, että Salmelan saama arvosana oli kolmonen eli kirjaimellisesti alle arvosteluasteikon.

Viime aikoina Hesburger on saanut työolojen takia negatiivista julkisuutta. Onpa sen kanssa miten hyvänsä, Salmelasta ei kuitenkaan voi sanoa, ettei hänestä koskaan olisi tullut mitään.

Tapaus kiinnitti huomiotani myös siitä syystä, että ainakin kaksi tuntemaani ihmistä on kertonut samanlaista koulumuistoa. Muuan vanha kaveri sai Salmelan tavoin kuulla opettajan suusta, ettei hänestä ikinä tulisi mitään. Tuli kuin tuli, hyvinkin. Sama tuomio oli myös erään Pirkkalan nuoren miehen osana. Hänestäkin tuli.

Ei kommentteja: