Reputettu

Elämän pettymyksiä on se, että kirjoittaa suurella vaivalla tekstin, jota ei sitten hyväksytä julkaistavaksi. Traumojahan siitä tulee.

Kerron nyt oman surullisen tarinani:

Suunnittelin pitkään Pirkka-lehteen omaa niksiäni. Olin mielestäni keksinyt elämän pienen ongelman ja keksinyt siihen erinomaisen ratkaisun. Pyrin uskollisesti jäljittelemään niksipalstan perinteistä tyyliä.

Näin kirjoitin: "Jokin lientä sisältävä ruoka, kuten etikkakurkut, voi aiheuttaa makuhaittaa muuhun ruokaan. Asetapa ohut pannunalusta tai muu kankaanpala lautasen alle, niin että lautanen on sopivasti kallellaan eikä liemi pääse valumaan muun ruoan joukkoon. Tällä tavoin ehkäiset myös punajuurien tuottamat värivirheet."

Eivät julkaisseet.

Kaksi maailman murjomaa

Jalkapalloilija Cristiano Ronaldo sanoo olevansa orja, kun Manchester United ei suostu päättämään hänen kanssaan tehtyä työsopimusta. Kova harjoittelu ja sopimuksen takaamat miljoonat ovat varmaan estäneet Cristianoa lukemasta kirjoja, joista selviäisivät perustiedot orjuuden historiasta.

Esimerkiksi takavuosien keskinkertainen televisiosarja Juuret voisi auttaa. Saisi perustiedot siitä, mitä oli tulla Afrikasta orjaksi Amerikan puuvillapelloille. Televisiosarjan sijasta voi lukea saman nimisen kirjan.

Missityttö Satu Tuomisto, sanoo puolestaan Iltalehdessä (26.7.) menettäneensä kaiken: "Olen luopunut asuinpaikastani, parisuhteestani, kaikesta tutusta ja turvallisesta. Vain perhe ja kaverit ovat jäljellä."

Voi Satu, etpä arvaakaan kuinka paljon vielä menetät ennen kuin henki viimeisenä lähtee.

Auttamisessa pitää olla järki

Romanian kurjuutta ei voi ratkaista sillä tavoin, että massoittain ihmisiä vaeltaa Skandinaviaan kerjäämään. Heikoimmat jäävät joka tapauksessa kotiin, ja parhaimmillaankin apu on eräänlaista sukkaan pissaamista: vain hetken se lämmittää.

On olemassa apua, joka pahentaa ihmisen tilannetta sen sijaan että parantaisi sitä. Useimmiten kutinaa on viisainta olla raapimatta, vaikka siitä saisi hetken helpotuksen.

Myös auttamisessa pitää olla järki mukana.

Ongelmana on kuitenkin se, että niin sanotut järki-ihmiset ovat usein niitä samoja, jotka eivät anna apua kenellekään. Kulkevat kylmin sydämin kerjäläisten ohi, mutta eivät ole valmiita niihin ratkaisuihin, joilla pitkäjänteisesti parannetaan maailman köyhien asemaa.

Rockmusiikki ja herätyskokous

Katsoin Iron Maidenin konsertista otettua yleisökuvaa. Se näytti aivan samalta kuin ne valokuvat, joita saa jostain uskonnollisesta herätyskokouksesta. Kädet sojottavat pystyssä kohti taivasta, ja kasvoilla on sama hullun kiilto.

Ehkä kummassakin tilaisuudessa hoidetaan aivan samoja ihmisyyden viettejä. Turhaan osallistujat karsastavat toisiaan.

Matkalla jossain Suomessa

Jossain matkanvarren kahvilassa luin Etelä-Savoa. Siellä valitettiin, että lomailevasta Suomesta ei keksi kunnon uutisia. Takavuosien suosikeista, Ruokolahden leijonasta ja Liekki-sonnista, ei ole enää iloa. Maastohiihdon dopingit eivät jaksa kiinnostaa keskellä kesää.

Minulla on jokunen ehdotus. Toimittajat voisivat ottaa soittokierroksen ympäri Suomea. Lukemattomista rippileireistä voi hyvinkin löytyä yksi, jossa rippikoululaisia on kohdeltu epäasiallisesti (heitelty käpyjä rippikoululaisten päälle) tai jossa joku rippikoulun vetäjä on toiminut sopimattomasti (esimerkiksi näyttänyt alle 18-vuotiailta kielletyn Jeesus-filmin).

Helsingin lehden malliin voidaan tehdä kahtena peräkkäisenä päivänä artikkeli rippileiriltä ja protuleiriltä. Rippileirijutussa keskitytään tupakointisääntöihin. Protujutussa ongelmaa ei mainita ollenkaan. Sen sijaan kiitetään sitä, kuinka protuleirillä ei opeteta mitään (ei varsinkaan ulkoläksyjä). Siellä ainoastaan keskustellaan henkevässä ja pakottomassa ilmapiirissä.

Jumala ja kameran toljotus

Kirkot ovat lainsäädännöllisesti erityisessä suojeluksessa, eikä niiden ulkoasua saa muuttaa miten vain. Ratkaiseviin muutoksiin tarvitaan kirkkovaltuuston määräenemmistöpäätös.

Tällaisena erityisesti harkittavana päätöksenä on pidetty esimerkiksi kirkon sisätilojen värisävyjen vaihtoa.

Uskon, että valvontakameroiden tulo vaikuttaa kirkon ilmapiiriin enemmän kuin seinämaali.

Tavaksi on kuitenkin tullut, että valvontakamerat ovat joissakin seurakunnissa vain jonkinlainen kiinteistöasia. Ne hyväksytään keskusteluitta budjetin yhteydessä niin kuin olisi kyse kottikärryistä tai palohälyttimistä.

Saattaa olla, että Jumala ei katso hyvillä silmin seinästä toljottavaa kameraa. Ehkäpä hän sanoisi: "Kaiken uhalla antakaa arkojen tulla tähän salaisuuksien taloon. Tarpeellisena silmänä toimin kyllä itse."

Melkein maailmanennätys

Varovaisen arvion mukaan Suomessa on satojatuhansia valvontakameroita eli enemmän kuin missään muussa maassa Britanniaa lukuun ottamatta.

En jaksa uskoa, että suomalaisten pahuudella ansaitaan tällaisia ennätyksiä. Pikemminkin on kyse siitä, että kun suomalainen havaitsee ongelman, hänen päähänsä ensimmäiseksi tuleva ratkaisu on aina se sama: "Hankitaan jokin laite."

Suomalainen kestää mitä tahansa älyttömyyttä ja epämukavuutta, kunhan vain saa tehdä sen jollain laitteella.

Huolestuttavinta on, että kameravalvontaan päädytään aina miettimättä sen seurauksia. Sopii epäillä, että kamerat lisäävät sellaista ajattelua, jonka mukaan kaikki on sallittua, jos sitä ei ole varsinaisesti kielletty; että ihminen saa tehdä mitä tahansa, jos kamera ei ole häntä valvomassa.

Kuitenkin moraali on aina ihmisen sisäinen asia, ja vain sisäistetty moraali pitää maailmaa lopulta pystyssä.