Kirkot ovat lainsäädännöllisesti erityisessä suojeluksessa, eikä niiden ulkoasua saa muuttaa miten vain. Ratkaiseviin muutoksiin tarvitaan kirkkovaltuuston määräenemmistöpäätös.
Tällaisena erityisesti harkittavana päätöksenä on pidetty esimerkiksi kirkon sisätilojen värisävyjen vaihtoa.
Uskon, että valvontakameroiden tulo vaikuttaa kirkon ilmapiiriin enemmän kuin seinämaali.
Tavaksi on kuitenkin tullut, että valvontakamerat ovat joissakin seurakunnissa vain jonkinlainen kiinteistöasia. Ne hyväksytään keskusteluitta budjetin yhteydessä niin kuin olisi kyse kottikärryistä tai palohälyttimistä.
Saattaa olla, että Jumala ei katso hyvillä silmin seinästä toljottavaa kameraa. Ehkäpä hän sanoisi: "Kaiken uhalla antakaa arkojen tulla tähän salaisuuksien taloon. Tarpeellisena silmänä toimin kyllä itse."
1 kommentti:
Tämä herättääkin kysymyksen:
Mistä meillä on enemmän huoli - ihmisestä vai tavarasta?
Lähetä kommentti