Korjaus eiliseen

Eilispäiväisen tekstini kysymyksenasettelu on väärä (kas vain kukaan ei huomannut tai ei ainakaan sanonut ääneen). Ei J. Nasaretilainen tulisi kaupunkiin sillä tavoin, että hän ilmoittaisi saapuvansa tiettyyn aikaan Keskustorille. Hän menisi sinne, missä ihmiset jo valmiiksi ovat.

Dostojevski on kuvitellut tapahtuman Karamazovin veljesten Suurinkvisiittori-kohtauksessa, jossa Kristus saapuu Sevillan kaupungin torille.

Heti ihmiset tunnistavat hänet. "Sen täytyy olla hän, sen täytyy olla hän", he sanovat ja rientävät hänen luokseen apua saamaan.

Kunnes sotilasjoukko tulee paikalle, pidättää vieraan ja vie hänet pois ilman, että kukaan tekisi mitään hänen puolustamisekseen.

Torilla tavataan

Prahan matkalla kävin klassisen musiikin konsertissa. Ohjelmisto oli helppoa turistitavaraa, Vivaldin Vuodenaikoja ja Mozartia. Minun musiikilliseen sivistymättömyyteni sopi tällainen turistikattaus oikein hyvin. 

Prahassa on 1,2 miljoonaa asukasta, ja heistä viisikymmentä oli tullut paikalle, vaikka sitä konserttia oli mainostettu niin hyvin, että se osui helposti minunkin silmiini. Aitoja prahalaisia oli paikalla vain muutama.

Samaa osallistujakatoa hämmästelee Suomessakin aika usein.

Olen miettinyt, millaisen yleisön J. Nasaretilainen saisi liikkeelle, jos nyt kuolleista heränneenä ilmaantuisi kaupungin keskustorille kertoakseen, mitä hän ajattelee kansakunnan tilasta.

Moni ajattelisi, että katselen sitten telkkarista, jos siellä sattuu olemaan jotain erityisempää.

Minne ne kaikki menivät?

Nokian kukoistuksen päivät, Saabin autotuotanto, Tampere United, tamperelaiset jääkiekkomestaruudet, elektroniikkajätti Grundig, Suomi - Ruotsi -yleisurheilumaaotteluiden yleisö, Englannin autoteollisuus, Dingo...

Olen miettinyt, mihin ne ja monet muut ovat kadonneet. Joku voi syyttää "huonoja aikoja", mutta sittenkin voi kysyä, miksi huonot ajat ovat osuneet joihinkin toisiin pahemmin kuin toisiin.

En pysty todistamaan tätä ajatustani, mutta siitä huolimatta rohkenen sanoa, että monen muun syyn ohella on kysymys intohimosta ja oleellisesta sisällöstä.

Ensin katosi intohimo ja sen mukana hukattiin sisältö. Kadotettiin näkemys olennaisesta sisällöstä ja sen mukana hävitettiin intohimo.

Liitetiedostojen vaikeudesta

Tämän päivän Helsingin Sanomissa heitettiin epäily, että diginatiiviksi kutsutun sukupolven nuoret eivät olisikaan niin taitavia tietokoneen käyttäjiä kuin millaisiksi heidät on hoettu. Olen havainnut samaa.

Facebookin käyttö sujuu. Internetissä osataan kulkea ja toimia, ja pelit hallitaan. Uusi kännykkä tottelee kuin ruumiinjäsen.

Sen sijaan ei ole tietoa, miten nimiluettelo aakkostetaan tai miten niistä tehdään osoitetarroja. Edes liitetiedostoja ei hallita, ja kohtuuttoman usein kuulee lauseen: "Meillä kun ei netti toimi."

Minun maailmassani tietokoneosaamisen huippu on muuan Riihimäen Tuomas. Hän on niitä vuonna 1984 syntyneitä nuoria, jotka pikkupoikina sukelsivat tietokoneiden maailmaan ja oppivat sen kommervenkit kuin äidinkielen. He joutuivat tekemään kaiken vaikeimman kautta ja oppivat tietokoneen sisältä päin. Helppokäyttöinen kosketusnäyttöjen sormeilu ei tuhonnut heidän oppimismahdollisuuksiaan.

Olen edelleen pitäytynyt siinä ajatuksessa, että kun tietokoneen kanssa tulee viimeinen hätä, pitää soittaa Tuomakselle. Jos hän ei osaa auttaa, ei sitten kukaan muukaan.

Tuomaksella on tänä vuonna ikää jo 28 vuotta.

Koulutuksen ansiota vai täysinäisen lautasen syytä?

Meikäläisessä lehdistössä on uutisoitu melko näyttävästi Chicagon yliopiston tutkimus, jonka mukaan usko Jumalaan on "ympäri maailman" laskussa.

Tosin uutisissa mainitut sanat "ympäri maailman" todistavat lähdekritiikin puutteesta ja suppeasta maailmankuvasta. Tutkimuksessa ei ole mukana yhtäkään Afrikan maata. Aasiasta mukana on vain Japani ja Latinalaisesta Amerikasta Chile, joka on alueensa vauraimpia maita ja jossa tilanne ei ole tutkimuksen perusteella oleellisesti muuttunut. Vain Filippiinit selvästi edustaa köyhää maailmaa, ja sekin on kaukana pohjimmaisista valtioista. Ei-kristillistä maista on tutkittu vain Japania.

Tutkimuksen tuloksia ei kuitenkaan voi kieltää länsimaiden osalta. Pitkään on ollut tiedossa, että kristinuskon painopiste on siirtymässä Euroopasta kolmanteen maailmaan.

Ateisti sanoisi, että koulutus tuo tietoa ja ymmärrystä ja tekee Jumalan tarpeettomaksi.

Joku toinen sanoo, että täysinäinen lautanen, hyvä terveys, asunto ja kaikki laitteet luovat ihmisen ympärille suojakuvun, jota mikään elämän syvyys ei järkytä.

Teologiaa shakkilautojen äärellä

Prahassa ei voi olla huomaamatta kristallia. Näyteikkunat ovat sitä täynnä. Ennen muuta olen pysähtynyt shakkipelien äärelle. Niitä on tehty kristallista, mutta myös taidokkaita puisia löytyy.

Olen ihaillut tšekkiläistä käsityötä ja samalla tutkinut laudoille rakennettuja asemia. Melkein kaikki ovat shakinpelaajan näkökulmasta kelvottomia.

Edes alkuasetelmassa olevat nappulat eivät välttämättä ole shakkisääntöjen edellyttämässä muodostelmassa. Pelitilanteita jäljittelevät asemat taas ovat useimmiten mahdottomia. Shakkisääntöjä noudattamalla nappulat eivät nimittäin voi päätyä millaisiin asetelmiin tahansa. Nappulat ovat laudalla kuin apinan sinne asettamina.

Oma ongelmansa on myös ylen kauniissa ja taidokkaasti tehdyissä nappuloissa. Ne ovat somia katsella, mutta niillä ei voi pelata, koska niiden ulkomuoto vei huomion itse pelaamiselta.

Näitä shakkilautoja tutkiessani en voi olla näkemättä niissä kelvottoman teologian tunnuspiirteitä. Asiaan perehtymättömän silmin kaikki on järjestyksessä. Kokonaisuus ei kuitenkaan toimi: tähän asemaan nappulat eivät ole voineet tulla minkäänlaisesta historiasta ja tästä peli ei minnekään kehity. Asetelma on ehkä kaunis, mutta se on pelikelvoton.

Tekstiviesti tuonpuoleiseen

Eilen näin Prahan parhaan kirjakaupan näyteikkunassa Solzhenitsynin Vankileirien saariston tšekinkielisen laitoksen. Maailmanlaajuisesti tämä on paljon merkittävämpi asia kuin Sofi Oksasen tuore julkaisu.

Elokuussa 1968 Neuvostoliiton panssarien tultua Prahaan ei voinut uskoa, että jonain päivänä Solzhenitsynia saisi ostaa vapaasti Vaclavin aukiolta. Ylivoima tuntui liian musertavalta. Tšekit eivät paljon voineet miehittäjille. He vaihtelivat katukilpiä, ja sen vuoksi panssarivaunujen suunnistajat olivat ajoittain eksyksissä.

Seuraavana talvena Tšekkoslovakian jääkiekkomaajoukkue taisteli Neuvostoliittoa vastaan kuin hengestään tapellut eläin. Kaikista näkemistäni jääkiekkoilijoista Jan Suchy on ollut vaikuttavin heittäytyessään kiekon eteen, tulipa se kuinka lujaa tahansa.

Olisin valmis maksamaan kohtalaisen summan, jos voisin lähettää silloisille Neuvostoliiton johtajille tekstiviestin jonnekin tuonpuoleiseen. Siinä lukisi: "Vaclavin aukiolta saa Solzhenitsynia. Ruumiin te saatoitte nujertaa, mutta sielua te ette saaneet."