Tämän päivän Helsingin Sanomissa heitettiin epäily, että diginatiiviksi kutsutun sukupolven nuoret eivät olisikaan niin taitavia tietokoneen käyttäjiä kuin millaisiksi heidät on hoettu. Olen havainnut samaa.
Facebookin käyttö sujuu. Internetissä osataan kulkea ja toimia, ja pelit hallitaan. Uusi kännykkä tottelee kuin ruumiinjäsen.
Sen sijaan ei ole tietoa, miten nimiluettelo aakkostetaan tai miten niistä tehdään osoitetarroja. Edes liitetiedostoja ei hallita, ja kohtuuttoman usein kuulee lauseen: "Meillä kun ei netti toimi."
Minun maailmassani tietokoneosaamisen huippu on muuan Riihimäen Tuomas. Hän on niitä vuonna 1984 syntyneitä nuoria, jotka pikkupoikina sukelsivat tietokoneiden maailmaan ja oppivat sen kommervenkit kuin äidinkielen. He joutuivat tekemään kaiken vaikeimman kautta ja oppivat tietokoneen sisältä päin. Helppokäyttöinen kosketusnäyttöjen sormeilu ei tuhonnut heidän oppimismahdollisuuksiaan.
Olen edelleen pitäytynyt siinä ajatuksessa, että kun tietokoneen kanssa tulee viimeinen hätä, pitää soittaa Tuomakselle. Jos hän ei osaa auttaa, ei sitten kukaan muukaan.
Tuomaksella on tänä vuonna ikää jo 28 vuotta.
1 kommentti:
Toisaalta: kumpuaako tarve liitetiedostoille ylipäätään diginatiivista? Toisin sanoen, osaako diginatiivi ratkaista sellaisen ongelman ilmankin liitettä, joka meidän vanhempien mielestä vaatisi sen välttämättä? Vrt. Google Docs tässä esimerkkitapauksessa.
Muuten olen kyllä huomannut samaa; ehkä nuorempi sukupolvi ottaa esimerkiksi infrastruktuurin toiminnan itsestäänselvyytenä ja on huuli pyöreänä tilanteessa, jossa internetyhteyttä pitäisi alkaa korjata. Tässäkin tullaan siihen, että todennäköisesti jossain vaiheessa tilanne on ollut samankaltainen esimerkiksi vesijohtojen suhteen. Minusta ei kuitenkaan olisi paikkaamaan vuotavia putkia.
Lähetä kommentti