torstai 2. huhtikuuta 2009

Kuinka monta kiinalaista tunnet nimeltä?

 
Jonkun tutun kanssa mietittiin, kuinka monta kiinalaista tiedämme nimeltä. Luulisi, että aika monta, koska heitä on sentään yli miljardi. On siinä valikoimaa.

Ensimmäisenä tuli mieleen yksi kolmesta viime vuosisadan julmimmasta hallitsijasta, Mao Tse Tung, eikä hänenkään nimensä oikeinkirjoituksesta voinut olla varma, koska sanojen länsimaalaista kirjoitustapaa on uudistettu. Maon jälkeen tuli pitkä hiljaisuus.

Jonkun poliitikon nimen jotenkin kykenee palauttamaan mieleen, mutta ei esimerkiksi yhtään urheilijaa. Jos kiinalainen voittaa, hän on vain yleensä "Kiinalainen". Jos jalkapallomaajoukkue pelaa, Kiinalainen vain syöttää Kiinalaiselle, heillä kenelläkään ei ole nimeä.

Vastaavasti korealaisista tiedämme hieman enemmän. He ovat kaikki Kim-nimisiä.

Suoraan sanoen hävettää, että niin suuri kansa ja merkittävä kulttuuri on jäänyt niin vähälle ymmärtämiselle.

Hyllyssäni on odottamassa kiinalaisen nobelistin Gao Xingijanin novellikokoelma Vaarin onkivapa. Jospa sen lukemisen jälkeen jokin ovi olisi auennut.
 

Ei kommentteja: