Kuudentoista ikäisenä luin Richard Brautiganin kirjan Taimenen kalastus Amerikassa, jolla ei ollut mitään tekemistä kalastamisen kanssa. En ymmärtänyt kirjasta mitään, ja tuskin ymmärtäisin nykyäänkään.
Brautigan on pulpahtanut esiin, kun kirjailija Harri István Mäki on julkaissut Brautiganin tekstiä omanaan. Olen tapauksesta niin hämmentynyt, että minun on viisainta olla paheksumatta sitä. En vain ymmärrä.
Tulee mieleen Pentti Saarikosken epäonnistunut romaani Ovat muistojemme lehdet kuolleet. Neljännes siitä on hänen isältään nyysittyä Aunuksen sotaretken päiväkirjaa.
Tämän varkauden mutkikkuutta selventänee Jorge Luis Borgesin novelli Mies joka kirjoitti ”Quijoten”. Borgesin kuvaama kirjailija halusi kirjoittaa sanasta sanaan Cervantesin Don Quijotea vastaavan romaanin. Molempien teosten tekstit olivat sanasta sanaan samoja, mutta niiden tyyli ja sisältö poikkesivat toisistaan, koska ne ilmestyivät eri aikakausina. Tavallaan ne olivat eri kirjat, koska niitä luettiin eri tavoin.
Borgesin novelli tukee sitä näkemystä, että Saarikosken romaanin päiväkirjajakso on vain näennäisesti kirjallinen varkaus. Esimerkiksi sopii lause: "Valloituksen jälkeen pidettiin pieni juhlahetki rukouksineen." Pentti Saarikosken romaanissa näiden sanojen mielleyhtymät ovat toisenlaisia kuin isä-Saarikosken sotapäiväkirjassa. Isä kirjoittaa sanat vakavissaan, mutta pojan romaanissa ne ovat ironinen hyökkäys koti, uskonto ja isänmaa -ajattelua vastaan. Niinpä on oikeampaa puhua tekstin luvattomasta käyttöönotosta kuin kirjallisesta varkaudesta.
Tämä tekstini tässä on vain Brautiganista syntynyt mielleyhtymä, ei kannanotto Mäen tapaukseen. Minähän olen vain ymmälläni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti