Yksilöllisyyden tavoittelu voi olla massa-ajattelua kaikkein pahimmillaan. Se voi olla pelkkää hyväksynnän tavoittelua ja omaperäisten ihmisten jäljittelyä.
Tätä pohtiessani mieleen tuli Woody Allenin noin neljänkymmenen vuoden takainen elokuva Zelig. Niinpä kävin lainaamassa kirjastosta DVD:n.
Elokuvan päähenkilö Zelig on ihmiskameleontti, joka muuttuu aina ympäristönsä mukaan. Intiaanin läheisyydessä hän muuttuu intiaaniksi. Ylipainoisten seurassa hän lihoo hetkessä aivan ylettömästi, ja jos lähellä on lääkäreitä, hän alkaa puhua lääketieteen kielellä.
Sairaalahoito ei auta paranemaan. Sukulaiset hakevat hänet kotihoitoon ja amerikkalaiseen tapaan tuotteistavat hänet. Hän on sirkuseläin. Häntä esitellään jopa Euroopan kiertuetta myöten, ja hänen maineellaan myydään Zelig-rihkamaa.
Nuori naispsykiatri on päättänyt parantaa kameleonttitautisen miehen. Sitkeällä ja taitavalla terapiallaan hän saa Zeligin luopumaan muiden ihmisten jäljittelystä ja ilmaisemaan itseään.
Tässä vaiheessa elokuvaa katsoja oivaltaa, että Zeligin omaperäisyys on hoitavan psykiatrin toiveiden toteuttamista.
Kiinnostava kohtaus on, kun lääkäriryhmä tulee tutustumaan parantuneeksi sanottuun Zeligiin. Kauniissa auringonpaisteessa joku lääkäri huomauttaa viattomasti, että sää on erinomainen. Zelig suuttuu ja alkaa väittää ankarasti vastaan.
Hoitava psykiatri toteaa, että Zelig tarvitsee vielä hienosäätöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti