perjantai 28. elokuuta 2009

Siitä 13-vuotiaasta hollantilaisesta

Maailman uutispalstoilla on kerrottu 13‑vuotiaan hollantilaisen tytön suunnitelmasta purjehtia maailman ympäri. Vuonna 1996 kerrottiin hieman samanlaisesta tapauksesta.

Seitsenvuotiaasta amerikkalaistytön Jessica Dubroffin piti lentää nuorimpana ihmisenä halki Yhdysvaltojen Kaliforniasta itärannikolle.

Tytön kone syöksyi kohta nousun jälkeen maahan Cheyennessä. Kohta onnettomuuden jälkeen lapsen äiti antoi lausunnon, jossa hän toivoi kaikkien lasten voivan kuolla aikanaan yhtä onnellisena kuin hänenkin tyttärensä. Samalla äiti vetosi kaikkiin vanhempiin, jotta nämä antaisivat edelleen lastensa lentää.

Näin uutisointi olisi päättynyt täällä Suomessakin, ellei kasvatustieteen professori Kari Uusikylä olisi paljastanut, että ennen kohtalokasta lentoa Jessica oli antanut haastattelun, jossa hän vaikutti kaikkea muuta kuin iloiselta. Pikemminkin hän oli kauhuissaan. Tyttö sanoi pelkäävänsä koneen putoamista. Hän oli nukkunut lentoa edeltävänä yönä vain pari tuntia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tästä herää ajatus, että jos joskus olen itse vanhempi, toivon että osaan pitää edes jonkin asteisen järjen päässääni... Olisi mielenkiintoista tietää enemmän prosessista, jonka lopputulos on se, että lähetetään oma lapsi kiertämään muailmaa, halusi hän sitä tai ei.

Linda V.

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä toisaalta vähän samansuuntaisia ajatuksia herättää joidenkin vanhempien into viedä lapsi harrastuksiin vastoin lasten halua. Ne vanhemmat toteuttavat varmaan omia toteutumattomia haaveitaan lapsillaan. Harrastukset on jees, mutta vain vapaaehtoiset=)

Me vanhemmat olemme joskus sokeita, luulemme tietävämme mikä lapselle on parasta. Lastenkasvatus on helppoa, kun käyttää maalaisjärkeä, sitä vain ei kaikille ole suotu.

Elina J.