torstai 3. helmikuuta 2011

Koirankakan kansainväliset ulottuvuudet

En ole aavistanut, että joskus osallistuisin koirankakkakeskusteluun, mutta nyt on pakko, koska olen havainnut siinä kansainvälisiä ulottuvuuksia.

Aamulehdessä on kerrottu, että joku vitsiniekka on törkännyt jätöksen keskelle Suomen lipun. Epäillään, että kyseessä olisi jonkinlainen rikos.

Vuonna 1995 olimme vieraisilla Belgiassa asuneiden perhetuttujemme luona. He kertoivat, että sikäläiset ihmiset jättivät ärsyttäviä jätöksiä minne tahansa. Kaikesta pitäen joku muukin oli ärsyyntynyt samasta asiasta, koska oli pystyttänyt Brysselissä keskelle kakkakasaa Belgian lipun.

Emme epäilleet rikosta. Nauroimme niin kuin hyvälle vitsille.

Ei kommentteja: