TV2:n ilta koulukiusaamisesta floppasi

TV2:n paljon mainostettu koulukiusaamista käsitellyt teemailta floppasi melkein kaikessa. Varmasti se herätti katsojissa tunteita, ja siinä mielessä sillä on terapeuttista merkitystä. Siinä ei myöskään vähätelty tätä tärkeää aihetta.

Mitään muuta hyvää ohjelmassa ei ollutkaan. Syntyi vaikutelma, että toimittajat eivät ole olleet koulussa sitten omien lukiovuosiensa.

Esikoululaisia ja lukiolaisia ei voi käsitellä samalla kertaa

Ohjelma yritti haukata liian usein palan. Koulukiusaaminen ei ole yksi klöntti, jolla on tilanteesta riippumatta samat syyt, seuraukset ja ratkaisut. Esikoulun ongelmat ovat aivan toisenlaisia kuin lukion, ja niiden välissä on kolmetoistavuotiaiden maailma, joka on taas aivan omansa. Ylettömästä kaikenkattavuudestaan huolimatta ohjelma kuitenkin sivuutti ammattikoulut, vaikka aivan hiljattain on ollut uutisia siitä, että niissä opiskelevat tytöt kokevat todella paljon seksuaalista häirintää.

Tavallisia mopopoikia ei ollut missään

Melkein kaikki ohjelmassa ääneen päässeet nuoret olivat tyttöjä, eivätkä harvat pojat antaneet vaikutelmaa siitä, että joku heistä pelaisi jääkiekkoa tai ajelisi vapaa-aikanaan mopolla. Niinpä puheet ja kokemukset olivat tyttömäisiä. Tietysti tyttöjä on helppo saada keskustelemaan tällaisesta aiheesta, mutta kyllä Suomessa on myös esiintymistaitoisia, ajattelevia poikia. Tunnen monta.

Nuorista tehtiin idioottimainen, villi lauma

Ohjelman loppupuolella joku nuorista huomautti heidän leimaamisestaan. Nuoret eivät ole joukko pösilöitä, jotka alkavat heti hakata toisiaan hengiltä, kun opettajat ja vanhemmat poistuvat paikalta. Suuren osan ajastaan nuoret ovat keskenään ja pystyvät vastuulliseen toimintaan.

Luotiin vaikutelma, ettei asioiden muuttaminen olisi lainkaan nuorten vastuulla

Totta kai nuoret pystyvät muuttamaan asioita, ja heiltä voidaan myös edellyttää jotain. Esikoululaisilta ei voi odottaa kovin paljon, mutta kasvaminen ei mene niin, että kaikista lasten ja  nuorten tekemisistä on vastuu vanhemmilla, ja sitten 18-vuotiaina nuoret pullahtavat 100 prosentin vastuuseen niin kuin tipu murtautuu munasta. Vastuu kasvaa vähitellen iän mukana, ja viidentoista ikäiset ymmärtävät paljon.

Tarjottiin liian yksinkertaisia vastauksia

Ratkaisuiksi tarjottiin keskustelua, ankaraa puuttumista ja rangaistuksia. Unohdettiin, että myös koulukiusaamisesta syytetyllä on oikeusturvansa, sillä kiusaajaksi leimaaminen on yksi koulukiusaamisen muoto. Muistan eräänkin nuoren, joka muisteli lapsuuttaan. Hän oli ensin tehnyt itseensä naarmuja ja mennyt sitten kertomaan äidille, että isoveli raapi. Olen ollut rippikoulussa, jossa joukko nuoria suggeroi toisiaan siihen, että heidän syrjimästään nuoresta tehtiin kiusaaja. Nämä tapaukset ovat harvinaisia, mutta niihinkin on varauduttava. Rangaistuksilta ei muutenkaan pidä toivoa liian paljon. Ne vähentävät kielteistä käytöstä, mutta niiden avulla ei voida luoda positiivista ilmapiiriä, joka varmimmin ehkäisee kiusaamista.

Nollatoleranssi on tyhjää höpinää

Erityisesti ministeri Kiuru painotti kiusaamisen nollatoleranssia. Ajatus on kaunis, mutta käytännössä pelkkää propagandaa. Kun sana "nollatoleranssi" mainitaan, voidaan olla varmoja, että puhuja pyrkii olemaan vakuuttava, mutta todellisuudessa ei tiedä, mitä pitäisi tehdä. Olen aiempaan blogikirjoitukseeni kerännyt luettelon asioista, joihin nollatoleranssia ainakin on esitetty.

Opettajat eivät ole fakiireja

Näkyvimmin ja vakuuttavimmin ohjelmassa esiintyi tamperelainen äidinkielen opettaja Tiina Keskinen, joka Aamulehden kolumneissaan on osoittautunut viisaaksi ihmiseksi. Koulukiusaamista ei poisteta Duudsonien koulukiertueilla, mutta Tiina Keskisen yhteisöllisyyttä korostavilla toimintatavoilla on varmasti merkitystä. Ongelmana on vain se, että koulukiusaamisen ehkäisy sopii erinomaisesti äidinkielen opetukseen, mutta matematiikan opettaja ei voi kovin monta tuntia olla yhteisöpedagogina, koska yhtälötkin on opittava.

Kiusaamisen havaitseminen ja lopettaminen ei välttämättä ole helppoa

Kiusaaminen ei välttämättä lopu siihen, että aikuinen tulee paikalle ja kieltää sen ja määrää riittävästi jälki-istuntoa. Myös kiusaamisen havaitseminen on vaikeaa. Avoimet solvaukset on helppo nähdä, mutta mitä opettaja voi tietynlaisille silmäyksille tai muodollisen korrekteille lauseille? Enkä minä ainakaan tiedä, minkä neuvon voisi antaa sille kuudetta luokkaa opettaneelle miehelle, joka sanoi, että luokan tytöt loukkaavat toisiaan sanoilla: "Sinä et tarvitse rintaliivejä."

Sana "koulukiusaaminen" joutaisi hetkeksi telakalle

Joskus sanat kuluvat. Koulukiusaaminen on ollut pitkään käyttökelpoinen sana. Se on nostanut esiin monien ihmisten katkeruuden syyn. Se on muistuttanut yhteiskuntaa pitkään unohdetusta kärsimyksestä ja pysyvistä traumoista. Nyt sana on kulunut ja tarkoittaa melkein mitä tahansa, mikä koulussa ahdistaa. Se olisi syytä vetää käytöstä pois ja keskittyä vaikkapa siihen,
1) että kukaan ei puhu eikä kirjoita toisesta ihmisestä epäasiallisesti,
2) että ketään ei järjestelmällisesti sivuuteta
3) että kenenkään fyysistä koskemattomuutta tai omaisuutta ei uhata.

Tähän kolmen kohdan ohjelmaan ei tarvita sanaa ”kiusaaminen”.