Tämän blogini linja on ollut linjattomuus. Olen
kirjoittanut, mitä on sattunut mieleen juolahtamaan. Kohtalaisen paljon on
ollut tekstejä, jotka ovat liittyneet etiikkaan tai kirkolliseen elämään, mutta
kirjoituksia on ollut myös jalkapallosta, kirjoista, nuorista ja elämän kummallisuuksista. Ulkomaan reissuilla olen pitänyt
jonkinlaista matkapäiväkirjaa. Dostojevskia en ole unohtanut.
Yksi johtava periaate on kuitenkin ollut: olen koko ajan
kirjoittanut jostain muusta kuin itsestäni. Harvoja poikkeuksia ovat olleet
jalkapallokisojen aikaan julkaisemani päiväohjelmat. Monesti näkökulmani ovat
olleet henkilökohtaisia, mutta aina olen pyrkinyt katsomaan vähintään viiden
metrin päähän.
Tällä hetkellä seurustelen päivät pitkät Pentti Saarikosken
kanssa. Pohdin hänen elämäänsä, kirjoituksiaan ja jumalakuvaansa. Tämä on
yksinäistä elämää. Esimerkiksi tänään en ole nähnyt yhtäkään ihmistä, en ole
kuullut kenenkään ihmisen sanovan mitään.
Niinpä ajattelin kirjoittaa uuteen kakkosblogiini jotain
siitä, mitä Penan kanssa keskustelu saa syntymään tai mitä elämäni yleensä on
näinä nykyisinä aikoina. Hetken ajattelin nimetä tämän blogin Pentti Saarikoski
-blogiksi, mutta sitä en sitten tehnyt siltä varalta, että tekisi mieli jatkaa
kirjoittamista Saarikosken jälkeisessä elämässä.
Tiedossa on siis tätä ensisijaista kirjoitusalustaani enemmän yksityisiä asioita
ja minäkerrontaa. En kuitenkaan pidä paljastelemista. Niinpä lupaan,
että mitä lähemmäksi tulen itseäni, sitä hämärämmin kirjoitan. En tavoittele
suuria ihmisjoukkoja. Jos viisitoista ihmistä lukee päivässä, se saa riittää.
Himmeitä kirjoituksia, olkaa hyvä:
http://himmeet.blogspot.fi/.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti