Aamulehden verkkopalveluiden kehityspäällikkö Seppo
Roth sanoi viitisen vuotta sitten näin: "On kolme asiaa, joista netin
keskustelupalstoilla ei pystytä puhumaan millään järkevällä tavalla:
uskonnosta, polkupyöräilystä Tampereella ja ruotsin kielen asemasta Suomessa."
On niitä muitakin aiheita, joista oikeat mielipiteet ovat jo valmiina:
–
rattijuopot
–
vankeusrangaistusten pituus (erityisesti raiskaajat ja pedofiilit)
–
koulujen työrauha
–
Päivi Räsänen
–
sukupuolineutraali avioliitto
–
viinan hinta ja rajoitukset
–
mopoautot
– sotaveteraanit
– sotaveteraanit
–
koulukiusaaminen
– kansanedustajien palkat
Näissä kaikissa aiheissa on yksi ainoa totuus, tai sitten on kaksi vastakkaista totuutta eikä siinä välissä ketään. Ensimmäisessä mallissa ei edes tiedetä, että on olemassa vakavasti otettavia muita tai lieviä epäilijöitä. Toisessa mallissa intetään omaa asiaa muita kuuntelematta ja samalla vastustajia kumoten.
Kumpikaan keskustelu ei ole keskustelua. Mielipiteet on jo päätetty ja oikeat vastaukset on annettu.
Kumpikaan keskustelu ei ole keskustelua. Mielipiteet on jo päätetty ja oikeat vastaukset on annettu.
Ja miksi edes pitäisi keskustella, meikäläisethän ovat joka kerta
oikeassa ja heikäläiset joka kerta väärässä; ja jos koko kansaa jotain hokee,
niin kyllähän sen totta täytyy olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti